Kansainvälinen tähtitieteen vuosi 2009

Lehdistötiedote 15/1/2009

Turun yliopiston tähtitieteilijät esittäytyvät huhtikuussa

Turun alueen opettajat, nyt teillä on mahdollisuus kutsua Turun yliopiston Tuorlan observatorion tähtitieteilijä kouluunne. Olette niin ikään tervetulleita kaikkien muiden asiasta kiinnostuneiden lailla tutustumaan observatorion toimintaan paikan päälle. Observatorion historiasta ja tutkimustyöstä kertoo myös Turun pääkirjastoon järjestetty Tähtiä kirjastossa -tapahtuma, johon kuuluu muun muassa seitsemän esitelmän sarja.

Tähtitieteilijät ovat järjestäneet erityisen tiiviin, suurelle yleisölle tarkoitetun ohjelman huhtikuuksi juhlistaakseen tähtitieteen kansainvälistä vuotta 2009. Tänä vuonna tulee näet kuluneeksi 400 vuotta siitä, kun Galileo Galilei suuntasi ensimmäisenä maailmassa kaukoputken kohti taivasta. Juhlavuoden kunniaksi on päätetty viettää Kansainvälistä tähtitieteen vuotta (International Year of Astronomy 2009, IYA2009). Hanke on saanut UNESCO:n, YK:n ja Kansainvälisen tähtitieteilijäunionin (IAU) siunauksen. Vuoden virallinen avajaistapahtuma pidetään UNESCO:ssa, Pariisissa, 15.-16.1.2009, jolloin YK:n pääsihteeri suorittaa avauksen. Suomessa tähtitieteen kansainvälinen vuosi avattiin jo Tieteen päivillä Helsingissä.

Kutsu tähtitieteilijä kouluusi:

Jos haluat Tuorlan observatorion tähtitieteilijän puhumaan kouluusi torstaina 2.4. tai perjantaina 3.4., ota yhteyttä viimeistään 15.3. mennessä Aimo Sillanpäähän sähköpostilla: aimo.sillanpaa [ät] utu.fi

Tähtien päivä ja yö Tuorlan observatoriolla

Lauantaina 4.4. ja sunnuntaina 5.4. Tuorlan observatorion ovet ovat avoinna sekä päivällä että yöllä. Silloin kaikki voivat tutustua observatorion toimintaan. Paikalla on mahdollisuus päästä myös planetaarioesityksiin, ja observatorion tavoista poiketen yöllä järjestetään tähtinäytöksiä. Tapahtuman yksityiskohtaisempi ohjelma ilmestyy maaliskuussa observatorion nettisivuille: http://www.astro.utu.fi/

Tähtiä kirjastossa

Turun kaupungin pääkirjastossa tulee olemaan huhti- ja toukokuun ajan näyttely, joka sisältää sekä komeita kuvia universumista että historiallisia mittalaitteita ja tietoa Tuorlan observatorion historiasta. Lisäksi huhtikuussa seitsemän Tuorlan tähtitieteilijää pitää kirjaston seminaarisalissa esitelmän omasta tutkimusaiheestaan. Esitelmäsarja alkaa 6.4. ja päättyy 28.4. Tapahtuman yksityiskohtaisempi ohjelma ilmestyy maaliskuussa observatorion nettisivuille: http://www.astro.utu.fi/

Antoisaa tähtitieteen vuotta kaikille!

Tämä tiedote Word DOC-tiedostona


Tätä sivua on viimeksi muokannut  Rami Rekola   15/01/2009 11:24  astroweb@utu.fi