Kiina
Keltaisen joen ja sen sivujokien alueelle syntyi kulttuuri vuoden 2000 eaa paikkeilla. Kulttuuri käytti silkkiä tekstiilien ja jadetta korujen ja pienoisesineiden raaka-aineena. Shang-dynastia yhdisti 1500-luvulla eaa Keltaisen joen kaupungit kuningaskunnaksi. Tältä ajalta on löydetty kuvakirjoitusta, josta kiinan nykyiset kirjainmerkit ovat kehittyneet. Esimerkiksi viereisessä kirjainmerkissä, "keisari", maata ja taivasta yhdistävä viiva kuvaa keisarin valtaa maan ja taivaan yli.

1100-300 eaa hallinneen Tshou-dynastian aikana filosofia kohosi kukoistukseen. Vaikutusvaltaisin filosofi oli Kung Fu-tse (551-479 eaa). Hänen oppejaan kehitti Meng-tse (390-305 eaa). Kung Fu-tsen aikalainen Lao-tse perusti taolaisuuden, "tien opin". Buddhalaisuus tuli Kiinaan 100-luvulla, sekoittui kungfutselaisuuteen ja taolaisuuteen ja muodosti "kolmen opin", joka eli ja voi hyvin lähes kaksi tuhatta vuotta.

Kirjapainotaito kehitettiin 800-luvulla buddhalaisluostareissa helpottamaan rukousten toistamista suurissa määrissä. Ruuti keksittiin 1000-luvulla ja sitä käytettiin ilotulitteiden lisäksi myös sodankäyntiin 1200-luvulta lähtien. Merenkulkutaito kehittyi erittäin pitkälle, länsimaisia purjelaivoja huomattavasti parempien dzhonkkien ja kompassin keksimisen ansiosta. Kiinalaiset purjehtivat Intiaan, Persianlahdelle, Punaisellemerelle ja Afrikan rannikolle Keniaan asti.


Kuten Babyloniassa, Egyptissä ja myöhemmin myös Keski-Amerikassa, Kiinassakin oli vahva autoritaarinen hallinto ja papisto, jotka määräsivät myös taivaan tarkkailusta. Etuna oli, että ilmiöt kirjattiin valtion virkakoneiston järkähtämättömällä täsmällisyydellä.

Kiinan tähtitieteen päätavoitteina oli kalenterin laatiminen ja valtakunnan tulevien tapahtumien ennustaminen. Astrologialla oli läheinen yhteys abstraktiin uskontoon; esim. taivaankappleiden ilmiöissä vuorovaikuttivat yin ja yang.

Mesopotamian, Kreikan, Intian ja arabien tähtitieteen perustaso oli ekliptika (eli Auringon näennäinen rata taivaalla eli Maapallon kiertoradan taso). Kiinalaiset käyttivät ekvaattoria (eli päiväntasaajan tasoa), joka on tähtien sijaintien määrittämiseen käytännöllisempi vaihtoehto. Euroopassa ekvatoriaaliseen koordinaatistoon siirryttiin vasta 1700-luvulla.

Taivas jaettiin 28 segmenttiin, xiu’hun, joka on Kuun vuorokaudessa kulkema matka taivaalla. Tähdistä valittiin jokaiseen segmenttiin yksi merkkitähdeksi. Suuntaympyrä jaettiin puolestaan osiin Auringon vuorokaudessa kulkeman matkan mukaan. Saatu du on tietenkin 1/365.25 koko ympyrästä.





Jo 100-luvulta tunnetaan kiinalaisia tähtitieteellisiä instrumentteja, joita virtaava vesi pyöritti tuntiakselin ympäri. Monet havaintovälineet asetettiinkin ekvatoriaalisesti eli toinen akseli (tuntiakseli) oli maapallon akselin suuntainen. Tällöin kohteen seuraamiseksi taivaalla tarvitsee kääntää vain tätä akselia. Euroopassa tällaiset havaintolaitteet yleistyivät vasta 1800-luvulla.

1000-luvulla kiinalaiset rakensivat observatorioita. Guo Shoujing’in observatorio, 1276, on yhä pystyssä. 1500- ja 1600-luvulla eurooppalaiset lähetyssaarnaajat pystyttivät Beijingin suuren observatorion.




Kiinan aikakirjat
Vanhimmat tähtitieteeseen liittyvät kiinalaiset kirjoitukset käsittelevät lähinnä astrologiaa. Shi Shen laati noin 350 eaa teoksen, josta on säilynyt vain katkelmia. Kerrotaan, että kirjaan kuului tähtiluettelo, joka sisälsi 809 tähteä ja 122 tähdistöä. Astrologian kannalta vain tähtien paikoilla oli merkitystä. Tähtien myöhempi tunnistaminen on vaikeaa sen vuoksi, että niistä ei ole kirkkausinformaatiota.

Kiinalaisten suurin anti myöhemmälle tähtitieteelle on ehdottomasti tarkasti kirjatuissa havainnoissa. Erityisesti Han-dynastian ajoista (205 eaa – 221) lähtien havainnot kirjattiin yhä tarkemmin. Varhaisimmat säilyneet komeettahavainnot ovat 600-luvulta eaa. Auringonpilkkuja havaittiin ennen ajanlaskumme alkua. Kun suuret pilkut oli keksitty pilvien tai savun himmentämän Auringon pinnalta, alettiin pilkkuja tarkkailla ohuen jadelevyn läpi. Kiinalaisilla ei ollut rasitteena aristoteelista filosofiaa, jonka mukaan kuunylinen maailma on täydellinen ja muuttumaton.

Erityisen merkittäviä ovat kiinalaisten havainnot keskiajalta, jolloin eurooppalaisesta tähtitieteestä ei voi edes puhua. Halleyn komeetta havaittiin Kiinassa 989, 1066, 1145 ja 1301. Kiinalaiset havaitsivat myös nykyisin Rapusumuna tunnetun supernovaräjähdyksen heinäkuussa 1054. Supernova oli niin kirkas, että se voitiin nähdä jopa päiväsaikaan. Yuan-dynastian aikana (1206-1368) ekvaattorin kaltevuudelle laskettiin arvo 23° 33’ 34’’, joka poikkeaa todellisesta noin 1.5’’. Trooppisen vuoden pituudeksi määritettiin 365.2425 päivää (eli 365 päivää, 5 tuntia, 49 minuuttia ja 12 sekuntia), mikä on vain noin 20 sekuntia liian pitkä.



Kiinalaisten maailman mallit
Vanhimmassa kiinalaisessa maailmankaikkeuden mallissa maanpinta ja taivas ovat meren yllä makaavia puolipalloja. Maan ja taivaan väli on 80 000 li’tä ja Maan säde 225 000 li’tä (li on vajaa puoli km). Eräässä lähteessä Maa mainitaan neliönmuotoiseksi.

Toisen teorian mukaan maailmankaikkeus on kananmunamainen, jossa Maa on keltuainen ja kelluu pohjalla olevassa vedessä. Malli tuli erityisesti suosioon 200-luvulla Han-dynastian Kiinan hajottua Wei, Shu Han ja Wu dynastioiden hallitsemiksi kuningaskunniksi.

Kolmas malli, jonka mukaan avaruus on ääretön tyhjiö, jossa taivaankappaleet liikkuvat, ei saanut laajaa kannatusta. Malli pohjautui luultavasti taolaiseen uskontoon.

Mongolien tähtitiede
Kiinan 1211-1227 valloittaneen mongolien johtajan Tshingis-kaanin pojanpoika Hulagu Il-Khan, Kublai-kaanin veli ja tämän käskynhaltija Persiassa, perusti 1200-luvulla Persian Maraghaan modernin observatorion, johon hankittiin ajanmukaiset havaintovälineet. Maraghaan muodostui etevien tähtitieteilijöiden ryhmä, joka tunnetaan Maraghan kouluna. Magharan koulu kehitti episykliteoriaa edelleen – lisäämällä episyklejä poistaakseen ekvantit ja muut epäaristoteeliset piirteet.

Maraghan koulun Ilkhaanisissa tauluissa julkaistiin tähtiluettelo ja taulukoita planeettojen liikkeiden laskemiseksi. Prekession suuruus määritettiin lähes nykyisellä tarkkuudella.
Timur Lenkin pojanpoika Ulugh Beg (1394-1449) perusti Samarkandiin observatorion, jonka tärkein havaintolaite oli kiinteä pohjois-eteläsuuntaan rakennettu kvadrantti, jolla voi mitata tähtien korkeuksia niiden ohittaessa eteläsuunnan. Hän havaitsi yli tuhannen tähden paikat taivaalla. Ulugh Begin tähtiluettelo julkaistiin Euroopassa vasta 1665, jolloin muitakin luetteloita oli jo ehtinyt ilmestyä.





Takaisin pääsivulle