Tähtitaivaan nimistö
Pienellä mielikuvituksella tähtien voi nähdä muodostavan kaikenlaisia satuhahmoja, joiden mukaan tähtiä voi ryhmitellä tähdistöiksi. Mitään fyysistä yhteyttä tähdistön tähdillä ei yleensä ole, sillä ne voivat olla hyvin eri etäisyyksillä. Koska tähdistöt muodostavat helposti tunnistettavia kuvioita, ne ovat hyvänä apuna tähtitaivaan opiskelussa ja hahmottamisessa.

Viereisessä kuvassa on esitetty kuution sisällä olevien tähtien projektiot kuution kolmelle seinälle. Kuutio on 4 x 4 x 4 parsekia kooltaan. Itse tähtiä ei ole kuvaan piirretty - vain niiden projektiot. Vaikka tähdet - niiden sijoittelu - onkin kuvitteellinen, on niiden tiheys sama kuin Auringon ympäritön tähtien tiheys. Projektioista nähdään, että jostakin tietystä suunnasta katsoen tähdet voivat jopa muodostaa pareja, mutta ovat toisesta suunnasta katsottuna hyvinkin kaukana toisistaan (esim. iso punainen ja keskikokoinen oranssi tähti). Samoin tähdistötkin saattavat koostua hyvin eri etäisyyksillä olevista tähdistä eli tähdistön tähdet eivät muodosta todellisessa 3D-avaruudessa yhtenäistä ryhmää.

Jos oletetaan Maapallon olevan kuutioon nähden vasemmalla alhaalla, kuutiota katsottaessa nähdään tähdet oikealla olevan kuution seinämän mukaisena projektiona. Tähdistä voidaan, kunkin katsojan oman mielikuvituksen mukaan, muodostaa erilaisia tähtikuvioita. Vierellä on esitetty projektio suoraan kohti katsottuna ilman tähtikuviota ja kolme erilaista tähtikuviota, jotka tähdistä on muodostettu. Kuviot ovat yksinkertaisista linjoista muodostettuja, mutta niille voi kukin halutessaan miettiä monimutkaisemman mytologisen hahmon ympärille. Näin Maapallollakin eri kulttuureilla on samoista tähdistä muodostettu erilaisia tähtikuvioita.

Se mitä taivaalla nähdään, riippuu havaitsijan kulttuuritaustasta. Virallisiksi jääneistä tähdistöjen nimistä suuri osa on peräisin Babylonian ja Välimeren maiden antiikin ajoilta, joten ne liittyvät juuri noiden maiden tarustoihin. Osa tähdistöjen nimistä voi olla vieläkin vanhempia, ajalta ennen kirjoitustaitoa, joten niiden todellista alkuperää saadaan tuskin koskaan selville.





Paitsi että tähdistöt nähdään meille tutuissa muodoissa vain Maapallolta (koska ne ovat kolmiulotteisia kohteita), ne myös muuttuvat täältäkin katsottuna ajan mittaan tähtien ominaisliikkeen vuoksi. Kuvassa tähdistöistä tutuin: Otava eli osa Suuren Karhun (Ursa Major, UMa) tähdistöä. Animaatio osoittaa kuinka Otavan tähtien asema muuttuu seuraavien 50000 vuoden kuluessa. (Lataa sivu uudelleen aloittaaksesi animaation alusta.)



Almagestin tähtiluettelossa mainitaan 48 tähdistöä. Näiden nimet ovat siten kreikkalaista tai vielä vanhempaa mesopotamialaista perua. Melkein kaikki ovat edelleen käytössä; ainoa poikkeus on Argo-laiva, joka on sittemmin jaettu kolmeksi eri tähdistöksi.

Keskiajan jälkeen taivaalle on sijoitettu koko joukko uusia tähdistöjä, joista useimmat ovat peräisin Johannes Bayerilta (1572-1625), Johannes Heveliukselta (1611-1687) ja Nicolas de Lacaillelta (1713-1762). Erityisesti eteläisen taivaan tähdistöt ovat de Lacaillen nimeämiä ja sieltä löytyy suurten löytöretkien aikaisten keksintöjen nimiä (Kaukoputki, Mikroskooppi, Heilurikello, Kompassi). Pohjoisen pallonpuoliskon uudet tähdistöt koostuvat lähinnä klassisten tähdistöjen väliin jääneistä himmeistä tähdistä.

Kun kaikki kartantekijät lisäilivät taivaalle omia suosikkejaan, tilanne muuttui varsin sekavaksi. Siksi kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (IAU) vihdoin vuoden 1928 kokouksessaan määritteli tähtitaivaan virallisen jaon 88 tähdistöön. Tähdistöjen rajat kulkivat pitkin vakiorektaskension ja –deklinaation viivoja vuoden 1875 mukaisessa koordinaatistossa.

Maapallon prekession vuoksi taivaanpallon koordinaatisto on kiertynyt jo huomattavasti vuoden 1875 jälkeen. Siksi tähdistöjen rajaviivoja ei nykyisessä koordinaatistossa voi enää esittää millään yksinkertaisella tavalla. Tähdistöjen rajat pysyvät kuitenkin paikoillaan tähtien suhteen, koska prekessio muuttaa kaikkien tähtien koordinaatteja samalla tavalla.

Tähtien nimet
Yleisessä käytössä olevia tähtien erisnimiä on noin 200. Suurin osa niistä on peräisin Almagestin arabiankielisestä käännöksestä. Aikojen kuluessa arabialaiset nimet ovat usein muuttuneet muotoon, joka vain hämärästi muistuttaa alkuperäistä nimeä. Uusien luetteloiden ja karttojen laatijat ovat myös nimenneet joitakin tähtiä. Renessanssin ajan jälkeen annetuista nimistä parikymmentä on jäänyt viralliseen käyttöön. Uusia erisnimiä tähdille ei enää anneta. Poikkeuksena ovat muutamat erityisen erikoiset kohteet, jotka voidaan nimetä löytäjänsä mukaan. Tällainen on esimerkiksi Barnardin tähti, jolla on suurin tunnettu ominaisliike.

Tähden paikan kuvaileminen tähdistössä, Almagestin tapaan, tai erisnimien antaminen kaikille tähdille ovat kovin hankalia keinoja viitata tähtiin. Niinpä tähdille käytetäänkin nykyisin lyhyitä kirjain- tai numerotunnuksia tai järjestysnumeroa jossakin luettelossa.

Vuonna 1515 wieniläinen matematiikan professori ja hoviastronomi Johann Stabius (1450-1522) käytti tähdille numerotunnuksia kartoissaan.



Alessandro Piccolomini (1508-1578) merkitsi tähtiä latinalaisilla kirjaimilla vuonna 1540 ilmestyneessä teoksessaan De le Stelle Fisse, johon sisältyi tähtikartasto ja –luettelo.

Vuonna 1603 julkaisemassaan tähtiatlaksessa Uranometria Johannes Bayer merkitsi kirkkaimpia tähtiä kreikkalaisilla kirjaimilla. Niiden loputtua Bayer käytti latinalaisia kirjaimia, ensin pieniä ja sitten isoja. Viimeinen Bayerin käyttämä tunnus oli Q.

John Flamsteed julkaisi 1725 tähtiluettelon Historia Cœlestis Britannica, jossa tähdet lueteltiin rektaskension mukaisessa järjestyksessä.



Nykyisin käyttöön ovat jääneet Bayerin kirjaintunnukset ja Flamsteedin numerot. Kirjaimen tai numeron perään liitetään tähdistön latinankielisen nimen genetiivimuoto. Esimerkiksi Härän tähdistön kirkkain tähti on [alfa] Tauri. Latinankielisestä nimestä käytetään yleensä kolmikirjaimista lyhennettä, siis esimerkiksi [alfa] Tau.

Tähdistön kirkkain tähti on useimmiten [alfa], seuraava [beta], sitten [gamma], jne. Monesti kirjaintunnukset on kuitenkin annettu jossakin tähtikuvion muotoon liittyvässä tai Almagestin luettelon mukaisessa järjestyksessä, joka poikkeaa kirkkausjärjestyksestä. Kuvan esimerkissä, Otavassa, kreikkalaiset aakkoset kulkevat kauhan kärjestä kahvan kärkeen tähdistön muotoa seuraten.

Ellei tähdellä ole Bayerin tai Flamsteedin tunnusta (joita käytetään, vaikka tähdellä olisi erisnimikin), sille käytetään jonkin luettelon mukaista numeroa. Tavallisimmin käytettyjä tähtiluetteloita ovat Bonner Durchmusterung (BD), Cape Durchmusterung (CD), Smithsonian Astrophysical Observatory (SAO) ja Henry Draper (HD).



Aurinkokunnan kappaleet
Antiikin aikoina tunnettiin planeetat Merkuriuksesta Saturnukseen. Niiden nykyiset nimet tulevat roomalaisesta mytologiasta. Alla olevassa taulukossa vasemmalla on planeetan roomalainen nimi, keskellä planeetan nimikkojumalan tehtäviä ja oikealla vastaavan kreikkalaisen jumalan nimi.

Merkurius = jumalten sanansaattaja, matkustavaisten, kauppiaiden ja varkaiden jumala = Hermes
Venus = kauneuden, rakkauden, naurun ja lisääntymisen jumalatar = Aphrodite
[ Tellus = maaäiti, yksi varhaisimpia jumalattaria = Gaea ]
Mars = ylimielinen ja impulsiivinen sodan jumala = Ares
Iuppiter = Olympoksen ylijumala; taivaan, sään, pilvien ja ukkosen jumala = Zeus
Saturnus = primitiivinen jumala, yksi titaaneista = Kronos
Uranus = primitiivinen jumala, titaanien isä, taivaan jumala = Uranus
Neptunus = meren ja maanjäristysten jumala = Poseidon
Pluto = kuolleiden jumala, tuonelan hallitsija = Hades

Planeettojen jumaltarut liittyvät kuitenkin kreikkalaiseen mytologiaan. Todellinen alkuperä on jossakin vielä kauempana Mesopotamian tarustossa.

Löydettyään Uranuksen vuonna 1781 Sir William Herschel ehdotti sille nimeä Georgium Sidus (Yrjön tähti) Englannin kuninkaan kunniaksi. Ranskalainen Lalande puolestaan suositteli nimeksi Herscheliä. Berliinin observatorion johtajan Johann Boden kanta voitti ja planeetta sai nimensä Saturnuksen isältä.

Seuraava planeetta nimettiin löydyttyään 1846 LeVerrierin suosituksesta Neptunukseksi. Muutamaa päivää myöhemmin LeVerrier tuli katumapäälle ja pyysi Pariisin observatorion johtajaa François Aragoa ehdottamaan nimeä LeVerrier. Tämä suostui sillä ehdolla, että Uranus nimettäisiin Herscheliksi.

Kuolevaisten nimet jäivät kuitenkin pian käytöstä ja planeetat pyhitettiin antiikin jumalille.



Viimeinen löydetty planeetta on Pluto. Sen löysi Clyde Tombaugh Lowellin observatoriossa vuonna 1930 pitkän ja kattavan valokuvaustyön tuloksena. Nimi tarkoittaa manalan jumalaa, Hadesta, mutta alkukirjaimet viittaavat myös Percival Lowelliin, observatorion perustajaan, jonka aloitteesta uuden planeetan etsinnät aloitettiin.

Vai onko planeettoja sittenkin kymmenen? Kesällä 2002 löydettiin Plutoa kauempaa Plutoa pienempi kappale, joka nimettiin Quaoariksi (Tongva-intiaanien luojahenki). Oikeasti Quaoar on kuitenkin tyypillinen, joskin suurikokoinen, Kuiper-vyöhykkeen asteroidi. (Kuvassa Quaoarin kiertorata on merkitty punaisella; klikkaa animaatiota nähdäksesi kuvan Quaoarista.)





Kuiden löytäjät ovat saaneet antaa niille nimen. Näissäkin nimissä on pitäydytty antiikin jumaltarustoihin tai myöhemmän kirjallisuuden mielikuvitusmaailmaan (esim. Shakespearen näytelmät).

Merkurius – ei kuita
Venus – ei kuita
Maa – Kuu
Mars – Phobos ja Deimos (Pelko ja Kauhu, Areksen poikia ja seuralaisia taistelussa)
Jupiter – Ganymedes, Callisto, Io, Europa, ... (Zeuksen viettelemiä kuolevaisia)
Saturnus – Titan, Iapetus, Tethys, Prometheus, ... (titaaneja)
Uranus – Oberon, Titania, Ariel, Miranda, Puck, Desdemona, Juliet, Ophelia, ... (henkilöitä Shakespearen kirjoituksissa)
Neptunus – Nereid, Galatea, Triton, Naiad, ... (meren jumalia ja vesistöjen henkiolentoja)
Pluto – Kharon (matkalla Hadekseen ylitettävän Styx-joen lautturi)

Aluksi asteroidienkin nimet poimittiin mytologiasta (Ceres, Pallas, ...), mutta koska tämä varasto ei ole ehtymätön, siirryttiin rahvaanomaisempiin nimiin. Jonkin aikaa ne väännettiin latinankieliseen feminiinimuotoon (Princetonia, Newtonia, ...), mutta ennen pitkää tästäkin luovuttiin. Taivaalle ilmestyi henkilöitä (Väisälä, Oterma, ...), paikkakuntia (Seinäjoki, Kokkola, ...), laitteita (Photographica, Stereoskopia, ...) ja vaikka mitä (kuten Aïda oopperan mukaan). Ensimmäinen poliittinen nimitys oli Victoria Englannin kuningattaren mukaan. Periaatteita rikkova nimi hyväksyttiin lopulta, kun samanniminen henkiolento löytyi myös roomalaisesta jumaltarustosta.

Komeetat ovat ainoita aurinkokunnan kohteita, jotka nimetään automaattisesti löytäjän mukaan. Tällä tavoin monet harrastajat ovat saaneet nimensä julkisuuteen (Shoemaker-Levy, Ikeya-Zhang, König, Hyakutake, ...). Ainoa täysin varma ja rehellinen keino saada nimensä taivaalle on siis löytää uusi komeetta.

Galaksit
Läheisimmät ja varhaisimmat löydetyt galaksit ovat saaneet erisnimen (Andromedan galaksi, Suuri Magellanin pilvi, Maffei 2, ...). Myös jotkin erityiset galaksit ovat saaneet erisnimen ominaispiirteensä mukaan (Silver Coin galaxy, Whirlpool galaxy, ...). Pääosin ne kuitenkin tunnetaan jonkin luettelon mukaisella nimellä tai koordinaattien perusteella (NGC 598, IC 342, UKS 2323-326, A0232+59, ...).


Takaisin pääsivulle