Elokuussa yöt pitenevät nopeasti. Utsjoellakin Aurinko laskee lyhyeksi aikaa elokuun alussa, mutta siellä pimeää ei vielä tule ennen syyskuuta. Etelä-Suomessa yöt pimenevät elokuun alkupäivinä niin paljon, että tähtihavaintoja voi aloitella. Loppukuusta pimeää kestää jo kuutisen tuntia.
Elokuu onkin hyvää aikaa tähtitaivaan tarkkailuun, sillä yöt ovat vielä lämpimiä ja sääkin on usein selkeä, toisin kuin myöhemmin syksyllä.
Heti auringonlaskun jälkeen etelässä on Kesäkolmio, jonka kirkkaat tähdet erottuvat jopa kesäöiden vaalealta taivaalta. Tähdet ovat Joutsenen Deneb, Lyyran Vega ja alimpana Kotkan Altair.
Kesäkolmion sisällä on kaksi hyvin pientä tähdistöä, Kettu ja Nuoli.
Ketun sijoitti taivaalle Johannes Hevelius 1600-luvun lopulla. Alkuperäinen nimi oli tosin Pieni kettu hanhen kanssa; Heveliuksen kartastossa tähdistön paikalle on kuvattu kettu, joka on saanut hanhen saaliikseen.
Ketun alueella on pohjoisen pallonpuoliskon kirkkain planetaarinen sumu, M27. Se on myös ensimmäisenä löytynyt planetaarinen sumu. Charles Messier havaitsi sen vuonna 1764. Sumu tunnetaan Nostopainosumuna, sillä lordi Rosse kuvaili sen muistuttavan muodoltaan käsipunnusta. Sumun voi nähdä jo valovoimaisella kiikarilla. Kyseessä on laajeneva kaasupilvi, jonka tähti on singonnut avaruuteen kehityksensä loppuvaiheessa.
Ketun eteläpuolella oleva Nuoli on pienestä koostaan huolimatta jo antiikin aikana nimetty tähdistö. Jousella ammuttava nuoli oli entisaikaan hyvin tavallinen metsästys- ja sota-ase, joten ei ole ihme, että tähdistöön on liitetty useita erilaisia taruja. Yhden mukaan se on nuoli, jolla Herakles eli Herkules surmasi kotkan. Kotkan tähdistöhän on heti Nuolen eteläpuolella. Kotkan ylijumala Zeus oli lähettänyt rankaisemaan Prometeusta, joka toi tulen kuolevaisille. Kotka söi joka päivä kallioon kahlitun Prometeuksen maksan, joka sitten kasvoi takaisin seuraavana yönä. Toisen version mukaan Apollo-jumala surmasi nuolella yksisilmäiset jättiläiset, kykloopit. Sitä on pidetty myös Amorin nuolena.
Hieman idempänä on niinikään hyvin pieni, mutta varsin selväpiirteinen Delfiinin tähdistö, joka on etelässä keskiyön aikoihin. Sen kirkkaimpien tähtien nimet, Sualocin ja Rotanev, esiintyvät ensi kerran Palermon luettelossa, jonka Giuseppe Piazzi julkaisi 1814. Nimien alkuperää yritettiin sittemmin jäljittää vanhoihin arabialaisiin ja kaldealaisiin lähteisiin ja niille keksittiin mutkikkaita selityksiä. Vihdoin huomattiin, että takaperin luettuna nimet muodostavat Piazzin apulaisen Nicolaus Venatorin nimen.
Keskiyöllä hyvin matalalla etelässä näkyy Kauriin tähdistö. Parituhatta vuotta sitten Aurinko oli eteläisimmillään eli talvipaivänseisauksen aikaan Kauriin tähdistön suunnassa, mistä on jäänyt käyttöön nimitys Kauriin kääntöpiiri. Maan akselin suunnan muuttumisen vuoksi Aurinko ei nykyisin ole enää eteläisimmillään Kauriin vaan Jousimiehen tähdistön suunnassa.
Aamuyöllä matalalla etelässä on Etelän kala, jonka kirkkain tähti Fomalhaut voidaan juuri ja juuri nähdä Suomen etelärannikolta.
Etelän kalan pohjoispuolella on Vesimies. Se kuvataan tavallisesti vesiruukkua kantavaksi mieheksi, jonka ruukusta valuva vesivirta päättyy Etelän kalan suuhun. Tämä taivaalla virtaava vesi liittyy Välimeren alueen sadekauteen. Viitisentuhatta vuotta sitten Aurinko oli Vesimiehen suunnassa talvipäivänseisauksen aikaan, siis juuri sadekauden keskellä.
Vesimiehen Helix-sumu eli NGC7293 on yksi meitä lähimpiä planetaarisia sumuja; sen etäisyydeksi on arvioitu 700 valovuotta. Valokuvissa näkyy sumun kierteinen muoto, mistä johtuu sen kierrettä tarkoittava nimi. Sumu ulottuu melkein täysikuun kokoiselle alueelle. Suuren koon vuoksi pintakirkkaus on hyvin alhainen, joten sumun näkemiseen tarvitaan hyvät olosuhteet ja valovoimainen kiikari tai kaukoputki. Silloinkin sumu näkyy melko heikosti, eikä kierrerakennetta pysty erottamaan kuin suurella kaukoputkella.
Planeetoista elokuisella taivaalla ovat nähtävissä Venus, Mars, Jupiter, Uranus ja Neptunus.
Jupiter on oppositiossa eli vastakkaisessa suunnassa kuin Aurinko elokuun 14. päivänä. Silloin se on etelässä keskiyöllä. Se on hyvin näkyvissä elokuussa lähes koko yön. Loppukuusta se laskee noin kaksi tuntia ennen auringonnousua.
Jupiterin neljä suurinta kuuta erottuvat jo kiikarilla. Aika ajoin kukin niistä jää Jupiterin varjoon. Jo Galilei esitti, että näiden pimennysten avulla voitaisiin määrittää kellonaika jollakin vertailupaikkakunnalla. Vertaamalla sitä paikalliseen aikaan voidaan laskea havaintopaikan pituusaste. Ongelmana oli, että vasta paljon myöhemmin Jupiterin kuiden liikkeet opittiin laskemaan riittävän tarkasti.
Aurinkokunnan uloimmat planeetat, Uranus ja Neptunus, ovat myös hyvin havaittavissa. Uranus on nyt niin kirkas, että hyvissä olosuhteissa tarkkanäköinen henkilö saattaa nähdä sen jopa paljain silmin. Neptunuksen näkemiseen sen sijaan tarvitaan kiikaria tai kaukoputkea,
Mars nousee keskiyön paikkeilla ja on näkyvissä koko aamuyön. Vaikka Mars ei ole erityisen kirkas, se on helppo tunnistaa punaisesta väristä.
Venus nousee koillisesta aamukahden aikoihin. Auringon noustessa Venus on idässä. Venus on aina kirkkaampi kuin mikään tähti tai muu planeetta, joten se on helppo löytää myös hämärän aikaan vaalenevalta taivaalta.
Elokuussa taivaalle ilmestyvät syksyn ensimmäiset meteoriparvet. Elokuun aikana näkyy useita parvia, mutta perseidit on niistä runsain. Meteorit näyttävät tulevan Perseuksen tähdistön suunnasta. Parasta havaintoaikaa on aamuyö, jolloin säteilypiste on korkealla taivaalla.
Perseidejä näkyy heinäkuun loppupuolelta elokuun lopulle. Maksimin arvioidaan olevan 12. elokuuta, mutta meteoreja voi näkyä runsaasti pari päivää maksimin molemmin puolin. Parhaimmillaan tunnin aikana voi nähdä jopa 60 meteoria.
Vaikka meteoriparven meteorit tulevat samasta suunnasta, niitä voi näkyä taivaalla missä päin tahansa. Meteoreja on helpointa tarkkailla makuuasennossa joltakin avaralta paikalta kuten peltoaukealta. Apuvälineiksi tarvitaan vain yökasteelta suojaava makuualusta ja makuupussi tai muu riittävän lämmin peite.
Kesäisellä yötaivaalla voi nähdä valaisevia yöpilviä. Tosin ne eivät itse valaise, vaan heijastavat Auringon valoa. Pilvet ovat hyvin korkealla, noin 80 kilometrin korkeudella ilmakehän mesosfäärissä. Ne tunnetaan myös lyhenteellä PMC sanoista Polar Mesospheric Clouds.
Yöpilvet koostuvat jääkiteistä, joita Aurinko valaisee, vaikka onkin jo laskenut maanpinnalta katsottuna. Ne voivat muistuttaa tavallisia säikeisiä yläpilviä, mutta näkyvät yöllä, jolloin yläpilvet eivät enää ole Auringon valaisemia. Yöpilvien valo on polarisoitunutta, joten ne voi erottaa tavallisista pilvistä polarisoivien aurinkolasien avulla.
Sateenkaari on tavallinen päivätaivaan valoilmiö. Se syntyy valon sirotessa vesipisaroista. Sateenkaari on vastakkaisessa suunnassa kuin Aurinko, joten kaaresta näkyy sitä pienempi osa mitä korkeammalla Aurinko on. Komeimmat sateenkaaret näkyvätkin aamulla tai illalla Auringon ollessa matalalla.