Lokakuussa yöt ovat jo selvästi päivää pitempiä. Yöt ovat myös pimeitä, koska maassa ei vielä ole valoa heijastavaa lunta, mikä on tähtien tutkiskelun kannalta hyvä asia. Ikävää sen sijaan on, että sää on usein pilvinen, joten tähtitaivaan katseluun ei saata olla kovin monta tilaisuutta.
Sunnuntaina aamulla 25. lokakuuta kesäaika päättyy ja normaaliaika alkaa. Aamuyöllä kello neljän aikaan kelloa siirretään tunti taaksepäin näyttämään kolmea. Auringon nousut ja laskut ja kaikki muutkin taivaan tapahtumat siirtyvät tuntia aikaisemmiksi. Koska myös pimeä tulee tuntia aikaisemmin, tähtitaivaan tarkkailijan ei tarvitse enää valvoa kovin myöhään päästäkseen harrastuksensa pariin.
Jos seuraamme jotakin tiettyä tähteä, huomaamme sen ohittavan eteläsuunnan noin neljä minuuttia aikaisemmin kuin edellisenä yönä. Myös sen nousuaika siirtyy saman verran aikaisemmaksi, mutta sitä on vaikeampi havaita. Toisaalta syksyllä pimeä tulee ilta illalta aikaisemmin, joten pimeän saapuessa tähtitaivas on syksyn ajan lähes samassa asennossa.
Heti auringonlaskun jälkeen kesätaivaalta tuttu Kesäkolmio on vielä lähes etelässä. Sen tähdethän ovat Joutsenen Deneb, Lyyran Vega ja alimpana Kotkan Altair.
Iltayöllä Kefeus on suoraan pään yläpuolella eli zeniitissä. Kreikan tarustossa Kefeus oli Etiopian kuningas, jonka puoliso Kassiopeia oli kova kehuskelemaan kauneudellaan. Siitä rangaistukseksi heidän tyttärensä Andromeda piti uhrata merihirviö Cetukselle, joka suomeksi tunnetaan valaskalana. Tarujen sankari Perseus ehätti kuitenkin avuksi ja kukisti Cetuksen näyttämällä tälle aiemmin surmaamansa Medusa-hirviön päätä, jolloin Cetus jähmettyi kiveksi.
Perseuksen tähdistön Algol on vanhoissa kartoissa Medusan pään kohdalla, ja sen arabiankielinen nimi tarkoittaakin juuri paholaisen päätä. Algol on tyypillinen pimennysmuuttuja, kaksoistähti, jonka komponentit peittävät ajoittain toisensa. Himmeämpi peittää kirkkaamman vajaan kolmen vuorokauden välein. Kirkkaus muuttuu huomattavasti muutamassa tunnissa, joten muutoksen voi havaita paljain silminkin.
Tarinan kaikki henkilöt ovat saaneet omat tähdistönsä, jotka ovat etelän suunnalla lokakuussa keskiyön paikkeilla.
Andromedan tähdistössä on kaukaisin kohde, jonka voi nähdä paljain silmin, Andromedan galaksi eli M31. Se on samanlainen satojen miljardien tähtien muodostama järjestelmä kuin oma Linnunratamme. Sen etäisyys on noin kaksi miljoonaa valovuotta, joten nyt näkemämme valo on lähtenyt matkalleen pleistoseenikaudella kaksi miljoonaa vuotta sitten, jolloin esi-isämme olivat jo oppineet kävelemään pystyasennossa.
Suuren etäisyyden vuoksi Andromedan galaksin tähtien valo sulautuu himmeäksi sumutäpläksi, jonka erottamiseen tarvitaan pimeä havaintopaikka ja selkeä taivas.
Valokuvissa erottuu galaksin kierteisrakenne. Kierteishaaroissa on paljon nuoria tähtiä ja tähtienvälistä kaasua, josta tiivistyy uusia tähtiä.
Keskiyöllä Andromedan alapuolella on Kalojen tähdistö. Sitä ei ole kovin helppo hahmottaa, sillä siihen kuuluu vain himmeitä tähtiä. Tähdistön suunnassa sijaitsee kevättasauspiste, jonka suunnassa Aurinko on kevätpäiväntasauksen aikaan. Kevättasauspisteen merkkinä käytetään Oinaan tähdistön symbolia, sillä antiikin aikoina piste sijaitsi Oinaan suunnassa. Maan akselin hitaan kiertymisen vuoksi tämän pisteen suunta vaeltaa taivaalla hitaasti länteen päin ja siirtyy aikanaan Vesimiehen tähdistöön.
Keskiyöllä kaakossa ja aamuyöllä etelätaivaalla ovat keväiseltä iltataivaalta tutut komeat tähdistöt, Perseus, Härkä, Ajomies ja Orion.
Härän tähdistössä on kaksi meitä lähellä olevaa avointa tähtijoukkoa, Hyadit ja Plejadit eli Seulaset. Niistä erottuu useita tähtiä jo paljain silmin. Aloittelevakin tähtitaivaan harrastaja pystyy tunnistamaan ne melko helposti. Ne ovat erittäin sopivia kohteita aivan tavallisella kiikarilla katseltaviksi; sillä näet nimittäin paljon enemmän tähtiä kuin paljain silmin.
Lokakuussa on harvinainen tilaisuus havaita saman yön kuluessa kaikki aurinkokuntamme planeetat.
Jupiter loistaa matalalla etelässä illalla ja iltayöllä. Se on helppo tunnistaa suuren kirkkautensa vuoksi. Jo kiikarilla katsottuna se erottuu pienenä kiekkona, jonka sivuilla on suorassa linjassa neljä Jupiteria kiertävää kuuta; tosin aika ajoin joku niistä on kätkössä Jupiterin takana.
Uranus ja Neptunus näkyvät edelleen iltataivaalla, mutta niiden havaitsemiseen tarvitaan kiikaria tai kaukoputkea.
Mars nousee koillisesta ennen keskiyötä ja kohoaa varsin korkealle aamuyön kuluessa. Se on etelässä aamuhämärän aikaan. Sen tunnistaa punaisesta väristä. Mars näkyy pienenä, joten pinnan yksityiskohtien erottamiseen tarvitaan kaukoputkea ja suurehkoa suurennusta.
Saturnus oli syyskuussa konjunktiossa eli Auringon takana ja näkymättömissä. Lokakuussa se ilmestyy aamutaivaalle Auringon länsipuolelle. Alkukuusta se nousee noin kaksi tuntia ja loppukuusta neljä tuntia ennen Aurinkoa. Rengasjärjestelmän kaltevuus on vain pari astetta, joten sitä on vaikea havaita.
Venus ja Merkurius liikkuvat lähempänä Aurinkoa kuin Maa. Siksi ne eivät voi koskaan näkyä Auringon vastakkaisessa suunnassa. Ne ovat aina samalla puolella taivasta kuin Aurinko ja näkyvät vuorotellen aamulla ennen auringonnousua ja illalla auringonlaskun jälkeen.
Venus nousee aamuyöllä vähän ennen pimeän vaihtumista hämäräksi. Se on helppo tunnistaa, sillä se on aina paljon kirkkaampi kuin mikään tähti tai muu planeetta. Venuksen rataliike Auringon ympäri vie sitä nyt kauemmas meistä, mutta samalla Auringon valaiseman pinnan osuus kasvaa, joten kirkkaus ei juuri muutu.
Merkurius liikkuu niin lähellä Aurinkoa, että useimmiten sitä on vaikea havaita. Vuoden mittaan Merkuriuksen ja Auringon välinen kulma on suurimmillaan kuusi-seitsemän kertaa. Suomesta katsottuna planeetta voi silloinkin olla niin matalalla, ettei sitä voi juuri havaita. Vuoden aikana on tavallisesti kaksi tai kolme noin kuukauden mittaista jaksoa, jolloin Merkurius on hyvin näkyvissä Suomesta. Tänä vuonna yksi näistä jaksoista osuu lokakuuhun. Kuun alkupuolella Merkurius nousee noin kaksi tuntia ennen Aurinkoa ja on näkyvissä matalalla itäkaakossa. Se on lähes yhtä kirkas kuin taivaan kirkkain tähti Sirius, joten sen voi erottaa vielä aamuhämärän aikaan vaalenevalta taivaalta.
Merkurius, Venus ja Saturnus ovat lähellä toisiaan pitkän aikaa lokakuussa. Kapea vähenevän kuun sirppi liittyy vielä joukkoon lokakuun 16. päivän aamuna.
Lokakuun aikana voi nähdä kahden parven meteoreja, jotka tosin eivät ole erityisen runsaita.
Draconidit näyttävät tulevan Lohikäärmeen eli latinaksi Dracon tähdistön suunnasta. Eniten niitä näkyy kahdeksannen päivän paikkeilla. Meteorien määrä vaihtelee huomattavasti vuodesta toiseen. Useimmiten meteoreja näkyy vain muutama tunnissa, mutta joskus niitä saattaa ilmestyä todella runsaasti. Tänä vuonna kuutamo haittaa draconidien havaitsemista.
Toinen parvi on orionidit, joita voi näkyä lähes koko lokakuun ajan, mutta eniten 21. päivän tienoilla. Parhaimmillaan tunnin aikana voi näkyä toistakymmentä meteoria. Radiantti eli säteilypiste on Orionin ja Kaksosten välillä. Parasta havaintoaikaa on iltayö, jolloin radiantti on noussut korkeammalle.
Lokakuussa päivätaivaan ilmiöistä tutuimpia ovat sadepilvet. Meren ja suurten järvien rannalla voi kyllä nähdä muitakin kiinnostavia ilmiöitä. Vesi on usein vielä lämpimämpää kuin ilma, jolloin myös ilma aivan vedenpinnan päällä on lämpimämpää kuin korkeammalla. Valon taitekerroin riippuu ilman lämpötilasta, joten lämpimän ja kylmän ilman raja toimii hieman peilin tavoin. Siksi tällaisessa tilanteessa voi syntyä kangastuksia, joissa kaukaiset saaret tai laivat näyttävät leijuvan taivaanrannan yläpuolella. Apuna voi käyttää kiikaria, sillä taivaanrannan ja kuvajaisten väli ei ole suuren suuri.