Marraskuu on vuoden pimeintä aikaa. Yön pituus ei enää pitene kovin paljoa, ja Etelä-Suomessa ei yleensä ole vielä valoa heijastavaa lumipeitettä. Valitettavasti vain marraskuu on myös vuoden pilvisintä aikaa, joten tähtitaivasta ei pääse ihailemaan kovin usein.
Iltayöstä etelässä ovat jo alkusyksystä tutut tähdistöt. Pegasuksen tunnistaa suuresta neliöstä, jonka sisällä on vain muutamia himmeitä tähtiä. Kefeus ja kaksois-w:n muotoinen Kassiopeia ovat lähes taivaanlaella eli zeniitissä.
Kaikkein tutuin tähtikuvio Otava on iltayöstä pohjoisessa ja alimmillaan taivaalla juuri sellaisessa asennossa, jossa se esiintyy useimmissa kuvissa.
Iltayön mittaan etelään kiertyy melko vaatimattoman näköisiä tähdistöjä kuten Kalat, Valaskala, Kolmio ja Oinas.
Tiedämme nyt, että valas ei ole kala. Valaskalan tähdistön latinankielinen nimi cetus ei alunperin viitannut varsinaiseen valaaseen, vaan merihirviöön, joka ahdisteli muinaista Etiopian valtakuntaa ja sen prinsessaa Andromedaa.
Valaskalan alueella on yksi tunnetuimpia muuttuvia tähtiä, omikron Ceti eli Mira Ceti. Sen kirkkauden muutokset havaittiin 1500-luvun lopulla, ja satakunta vuotta myöhemmin keksittiin kirkkauden vaihtelun jaksollisuus. Nykyinen arvo jakson pituudelle on noin 332 vuorokautta.
Mira on viileä jättiläistähti, jonka kirkkauden vaihtelut johtuvat tähden sykkimisestä eli koon jaksollisista muutoksista. Tähti kirkastuu runsaan kolmen kuukauden ajan ja himmenee sitten hitaammin. Suurin kirkkaus vaihtelee epäsäännöllisellä tavalla. Joskus Mira voi loistaa tähdistön kirkkaimpana tähtenä, mutta himmeimmillään sen näkemiseen tarvitaan kaukoputkea.
Tänä vuonna Miran pitäisi olla kirkkaimmillaan loka-marraskuun vaihteessa.
Kolmion pienen tähdistön alueella sijaitsee kierteisgalaksi M33. Se kuuluu paikalliseen galaksiryhmään ja on samantapainen miljardien tähtien tihentymä kuin oma Linnunratamme tai Andromedan galaksi. M33 näkyy lähes päältäpäin, joten sen kierteisrakenne on hyvin esillä. Galaksin pintakirkkaus on tosin hyvin alhainen, joten sen havaitseminen ei ole helppoa. Kiikarilla voi erottaa kirkkaan ydinosan, mutta kierteishaarojen näkemiseen tarvitaan jo suurta kaukoputkea. M33 on runsaan kahden miljoonan valovuoden etäisyydellä, vain hieman kauempana kuin Andromedan galaksi M31.
Keskiyön aikoihin korkealla etelässä on Perseus. Perseuksen kaksoistähtijoukko Misam eli khii ja hoo Persei on vähän ennen keskiyötä aivan taivaanlaella. Joukkopari löytyy Perseuksen ja Kassiopeian väliltä. Joukot erottuvat paljain silminkin himmeinä sumutäplinä, mutta kiikarilla ne näkyvät jo hyvin. Joukot eivät ole yhteydessä toisiinsa, sillä ne ovat eri etäisyyksillä ja näkyvät vain sattumalta lähes samassa suunnassa.
Etelässä lähellä taivaanrantaa on Eridanus. Eridanus-virta saattaa kuvata Italian Po-jokea, mutta joskus se on liitetty myös muihin antiikin aikana tunnettuihin suuriin jokiin, kuten Eufratiin tai Niiliin. Tähdistö on hyvin laaja-alainen, mutta siihen kuuluu vain melko himmeitä hajallaan olevia tähtiä.
Hieman keskiyön jälkeen etelään kiertyvät selväpiirteiset tähdistöt Härkä, Ajomies ja Orion, jotka ovat tuttuja kevättalven iltataivaalta.
Keskiyön aikoihin etelän suunnassa näkyy kaksi avointa tähtijoukkoa, Hyadit ja Plejadit. Molemmat sijaitsevat Härän tähdistössä. Antiikin tarustossa Hyadit ja Plejadit olivat Atlas-jättiläisen tyttäriä. Atlas oli tuomittu kannattelemaan taivasta jättiläisten eli titaanien kapinoitua ylijumala Zeusta vastaan. Tosin taruista löytyy Atlaksen kovalle kohtalolle useita muitakin selityksiä.
Hyadit on melko helppo tunnistaa kyljellään olevan V-kirjaimen muodosta. Joukon suunnassa näkyy kirkas, selvästi punainen tähti. Tämä tähti, Aldebaran, ei kuulu joukkoon, vaan on paljon lähempänä.
Hyadit on meitä lähin avoin tähtijoukko. Sen etäisyys on noin 150 valovuotta, joten nyt näkemämme valo on lähtenyt matkalleen samoihin aikoihin kuin Aleksis Kivi kirjoitti ensimmäistä näytelmäänsä.
Hyadien oikealla puolella oleva Plejadit eli Seulaset lienee kaikkein tunnetuin avoin joukko. Englanniksi se tunnetaan nimellä Seven Sisters Atlaksen seitsemän tyttären mukaan. Monissa muissakin kielissä sen nimi viittaa lukuun seitsemän. Paljain silmin joukosta erottuu kuitenkin yleensä vain kuusi tähteä. Luku seitsemän liittyykin ilmeisesti antiikin tarustoon tai siihen, että joukko muistuttaa muodoltaan hieman pienoiskokoista seitsentähtistä Otavaa. Todellisuudessa joukkoon kuuluu useita satoja tähtiä.
Avoimet joukot ovat enimmäkseen suhteellisen nuoria. Ajan mittaan joukot hajoavat tähtien ajautuessa omille teilleen. Seulaset on selvä poikkeus tästä säännöstä, sillä joukko on hyvin vanha. Sen tähtien ympärillä näkyy kuitenkin tähtienvälistä ainetta säikeisinä heijastussumuina, jotka heijastavat tähtien valoa. Sumut eivät erotu kovin hyvin, mutta valokuvissa niiden sinertävä valo tulee helposti esiin. Tähtien säteilyn olisi pitänyt jo aikoja sitten puhaltaa pois aine, josta tähdet ovat syntyneet. Ehkä joukko onkin vain sattumalta ohittamassa kaasupilveä, joka ei liity joukon syntyyn.
Aamuyöllä etelässä loistaa taivaan kirkkain tähti, Ison koiran tähdistön Sirius. Sen yläpuolella on vaatimaton Yksisarvisen tähdistö, siitä edelleen pohjoiseen Pieni koira ja Kaksoset. Iso ja Pieni koira olivat suuren metsästäjän Orionin koiria. Orionin eteläpuolella on puolestaan Orionin saalistama Jänis.
Marraskuussa on edelleen hyvä tilaisuus katsella planeettoja. Yön mittaan havaittavissa ovat kaikki aurinkokuntamme planeetat Merkuriusta lukuunottamatta.
Jupiter on matalalla etelässä pian iltahämärän vaihduttua pimeydeksi. Jupiter on juuri se kirkas kohde, joka loistaa lähellä taivaanrantaa heti auringonlaskun jälkeen. Se laskee noin iltakymmenen aikoihin.
Aurinkokunnan uloimmat planeetat Uranus ja Neptunus näkyvät niinikään iltayöllä Jupiterin vasemmalla puolella. Suuren etäisyyden vuoksi ne ovat muutenkin himmeitä, ja nyt niiden valo joutuu kulkemaan pitkän matkaa ilmakehässä. Siksi niiden näkemiseen tarvitaan valovoimaista kiikaria tai kaukoputkea.
Punainen naapuriplaneetta Mars nousee iltayöllä ja on korkeimmillaan etelässä hieman ennen pimeän päättymistä. Se on hyvin havaittavissa, sillä se nousee korkealle, ja sen kirkkaus kasvaa aina ensi tammikuun lopulle saakka, jolloin se vetää vertoja taivaan kirkkaimmalle tähdelle Siriukselle.
Saturnus nousee aamuyöllä ja on etelässä suunnilleen Auringon noustessa. Renkaat näkyvät edelleen lähes suoraan sivulta ja erottuvat siksi varsin huonosti. Vähenevän Kuun sirppi on Saturnuksen lähellä aamulla 13. marraskuuta.
Lähin naapurimme Venus siirtyy radallaan meistä kauemmas ja katoaa ensi vuoden alussa Auringon taakse. Marraskuussa se näkyy vielä kirkkaana aamuhämärän aikaan juuri ennen auringonnousua, mutta sen nousuaika siirtyy koko ajan myöhäisemmäksi.
Koko marraskuun ajan voi nähdä tauridien meteoreja, jotka näyttävät tulevan suunnilleen Plejadien suunnasta. Parvi on kuitenkin melko vaatimaton.
Paljon enemmän saattaa näkyä leonideja, jotka tulevat Leijonan tähdistön suunnasta. Eniten niitä näkyy marraskuun 18. päivän tienoilla. Parasta havaintoaikaa on aamu juuri ennen auringonnousua; silloin säteilypiste eli radiantti on korkealla etelässä.
Leonidien meteorit ovat komeetta Tempel-Tuttlesta murentuneiden hiukkasten aiheuttamia. Eniten niitä esiintyy 33 vuoden välein, viimeksi vuosina 2001 ja 2002, jolloin nähtiin todellinen meteorimyrsky. Muulloin meteoreja näkyy kymmenisen kappaletta tunnissa.