Syyskuun lopulla yöt pitenevät kaikkein nopeimmin. Samalla hämärän kesto on lyhimmillään ja yö pimenee nopeasti Auringon laskettua.
Syyskuun 23. päivänä on syyspäiväntasaus, jolloin yö ja päivä ovat kaikkialla maapallolla likimain yhtä pitkiä. Niinhän meille uutisissa kerrotaan.
Almanakasta nähdään kuitenkin, että Suomessa auringonnousun ja -laskun välinen aika on kymmenisen minuuttia pitempi kuin 12 tuntia eli päivä on vielä yötä pitempi.
Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin ilmakehä taittaa Auringon valoa, minkä vuoksi Aurinko näkyy hieman todellista suuntaa korkeammalla. Toiseksi almanakassa ilmoitetaan Auringon yläreunan eikä keskipisteen nousu- ja laskuajat.
Tilanne muuttuu kuitenkin nopeasti. Jo pari päivää syyspäiväntasauksen jälkeen yöt alkavat olla päivää pitempiä.
Auringon laskettua etelässä on vielä kesätaivaalta tuttu Kesäkolmio, jonka kirkkaat tähdet alkavat erottua jo iltahämärän aikaan. Kirkkain tähdistä on Lyyran Vega. Sen alapuolella on Kotkan Altair ja vasemmalla himmeämpi Joutsenen Deneb.
Joutsen on helppo tunnistaa viiden kirkkaan tähden muodostamasta rististä. Tähdistö on varsin selväpiirteinen, joten ei ihme, että se on nimetty jo antiikin aikana. Muinaisen Kreikan tarustossa on useitakin versioita Joutsenen tähdistön alkuperästä. Ne ovat kuitenkin luonteeltaan sellaisia, ettei niitä sovi kertoa koko perheelle tarkoitetussa ohjelmassa.
Joutsenen ristin koillispäässä on Deneb, jonka nimi tulee arabian pyrstöä tarkoittavasta sanasta. Hipparcos-luotaimen mittausten mukaan Deneb on kohtalaisen kaukana, noin 1500 valovuoden etäisyydellä. Nyt näkemämme valo on siis lähtenyt matkaan Länsi-Rooman valtakunnan hajotessa.
Etäisyydestään huolimatta tähti on näennäisesti varsin kirkas. Voimmekin laskea, että se säteilee samalla teholla kuin 60 000 Aurinkoa. Se on siten myös yksi absoluuttisesti kaikkein kirkkaimmista tähdistä.
Ristin vastakkaisessa päässä, joutsenen pään kohdalla, on kaksoistähti Albireo. Sen selvästi eriväriset komponentit, keltainen ja sininen, erottuvat helposti pienelläkin kaukoputkella. Tähtien keskinäisten paikkojen ei ole havaittu muuttuvan, joten kyseessä saattaa olla niin sanottu optinen kaksoistähti, jonka tähdet ovat hyvin eri etäisyyksillä ja näkyvät vain sattumalta lähes samassa suunnassa. Mikäli se on todellinen kaksoistähti, jonka komponentit kiertävät toisiaan, kiertoaika on hyvin pitkä.
Joutsenen alueella on myös laajoja tähtienvälisen aineen pilviä. Harsosumu eli Kirrus-sumu on supernovajäännös, elämänsä lopulla räjähtänyttä tähteä ympäröivä laajeneva kaasuvaippa. Räjähdyksestä on kulunut aikaa jo kymmeniätuhansia vuosia. Pilvi on lähes kolmen asteen läpimittainen repaleinen rengas. Vähitellen sumu häviää kokonaan näkyvistä kaasun sekoittuessa muuhun tähtienväliseen aineeseen, josta sitten aikanaan voi syntyä taas uusia tähtiä.
Pohjois-Amerikka-sumu Denebin itäpuolella muistuttaa muodoltaan Pohjois-Amerikan mannerta. Tämänkin sumun näennäinen läpimitta on kolmisen astetta eli kuusi kertaa niin suuri kuin täysikuun läpimitta. Sumu on pääasiassa vetyä ja heliumia sisältävä kaasupilvi, jonka lähellä olevien tähtien säteily saa loistamaan.
Pienen pintakirkkauden ja suuren koon vuoksi näitä sumuja on vaikea havaita. Parhaiten ne näkee valovoimaisella kiikarilla. Valokuvissa ne sen sijaan tulevat esiin melko helposti.
Keskiyön jälkeen etelään kiertyy Pegasuksen tähdistö. Se on helpointa tunnistaa neljän tähden muodostamasta suuresta Pegasuksen neliöstä, jonka sisäpuolella on vain himmeitä tähtiä.
Kun tarusankari Perseus oli surmannut Medusa-hirviön, hän lähti kotimatkalle Medusan pää kädessään. Hirviön päästä tippuvasta verestä syntyi erilaisia käärmeitä ja muita kammotuksia, mutta myös ihmeellinen siivekäs hevonen Pegasos tai latinaksi Pegasus. Hevosesta tuli sitten tieteiden ja taiteiden hengetärten, muusain lemmikki. Toinen tarusankari, Bellerofon, yritti lentää Pegasoksella taivaalle, mutta putosi ja sai surmansa. Pegasos sen sijaan korotettiin taivaan tähdistöksi.
Näiden tarujen pohjalta Pegasos on paljon myöhemmin uudella ajalla liitetty runouteen. Runoratsu Pegasoksen selässä runoilija voi liihotella taivaallisiin korkeuksiin.
Joutsenen ja Pegasuksen välissä on Pienen hevosen tähdistö, joka nimensä mukaisesti on hyvin pieni. Pinta-alaltaan se on tähdistöistä toiseksi pienin Etelän ristin jälkeen ja Suomessa näkyvistä tähdistöistä kaikkein pienin. Vanhoissa kartoissa tähdistön alueelle on kuvattu hevosen etupuolisko. Kyseessä on jo antiikin aikana nimetty tähdistö, mutta nimen alkuperästä ei ole varmuutta. Mahdollisesti se esittää Pegasuksen veljeä.
Planeetoista syyskuussa ovat näkyvissä Venus, Mars, Jupiter, Uranus ja Neptunus.
Jupiter oli oppositiossa eli vastakkaisessa suunnassa kuin Aurinko elokuun puolivälissä. Silloin se oli etelässä keskiyöllä ja näkyvissä lähes koko yön. Syksyn edetessä niin etelässäoloaika kuin nousu- ja laskuajatkin siirtyvät aikaisemmiksi. Syyskuussa Jupiter nousee hieman ennen auringonlaskua ja laskee aamuyöllä. Jupiter on vielä lähellä ratansa eteläisintä kohtaa, joten se ei nouse kovin korkealle. Tilanne kuitenkin paranee seuraavien vuosien aikana. Joka tapauksessa matalalla taivaanrannassa loistava Jupiter kiinnittää kirkkaudellaan huomiota iltahämärän aikaan.
Aurinkokunnan uloimmat planeetat, Uranus ja Neptunus, näkyvät matalalla etelässä iltayöllä. Kummankin näkemiseen tarvitaan kiikaria tai kaukoputkea, vaikka Uranus periaatteessa saattaisikin hyvissä olosuhteissa erottua paljain silmin.
Mars on nyt hyvin näkyvissä aamuyön taivaalla. Syyskuun ajan se on Kaksosten tähdistössä ja nousee korkealle. Mars nousee hieman ennen keskiyötä ja on korkeimmillaan Auringon noustua. Vaikka se ei ole erityisen kirkas, sen voi tunnistaa punaisesta väristä.
Venus nousee aamulla jo nelisen tuntia ennen Aurinkoa. Venus on aina kirkkaampi kuin mikään tähti tai muu planeetta, joten se on helppo löytää myös aamuhämärän aikaan vaalenevalta taivaalta.
Venus oli kesäkuun alussa kauimpana Auringon länsipuolella. Nyt sen rataliike vie sitä kauemmas meistä, mutta samalla yhä suurempi osa pinnasta näkyy Auringon valaisemana. Niinpä kirkkaus muuttuu vain hyvin vähän. Näkyvissä ollessaan Venus on aina silmiinpistävän kirkas ja aiheuttaa paljon kyselyitä tähtitieteen laitoksille ja harrastusyhdistyksille.
Venuksella on samanlaiset vaiheet kuin Kuulla. Vaiheen voi erottaa jo tavallisella kiikarilla. Juuri muuta planeetasta ei sitten näekään, sillä pinta on paksun pilvikerroksen peitossa. Näkyvän valon alueella pilvipeite on lähes piirteetön.
Syyskuussa on edelleen hyvät mahdollisuudet nähdä sateenkaaria. Sateenkaari syntyy valon sirotessa vesipisaroista. Se on aina vastakkaisessa suunnassa kuin Aurinko. Värit johtuvat siitä, että eri värit siroavat eri tavoin Lyhytaaltoinen violetti ja sininen väri ovat kaaren sisäreunalla ja pitkäaaltoinen punainen ulkoreunalla. Joskus ulompana näkyy vielä himmeämpi sivusateenkaari, jossa värit ovat päinvastaisessa järjestyksessä.
Sateenkaareen ei tarvita välttämättä sadetta. Sen voi nähdä missä tahansa vesipisaroissa, jotka voivat olla peräisin vaikkapa kastelulaitteesta tai vesiputouksesta.
Syysaamuisin kylmän yön jälkeen maiseman yllä leijuu usein sumua. Myös sumu koostuu vesipisaroista, joissa voi nähdä sumusateenkaaren. Sumun vesipisarat ovat sadepisaroita pienempiä, jolloin ne sirottavat kaikkia värejä melkein samalla tavoin. Siksi sumusateenkaaressa ei näy värejä, vaan se on valkea.
Aamusumu on usein vain matalana kerroksena lähellä maanpintaa. Siksi sumusateenkaaresta nähdään usein vain pieni osa. Lisäksi se on yleensä hyvin himmeä, joten monet eivät ole sitä koskaan huomanneet. Jos aamulla Aurinko paistaa ja maisema kietoutuu sumuun, kannattaa katsoa oman varjonsa suuntaan: ehkä sen ympäriltä erottaa sumusateenkaaren kalpeana kirkastumana.