Siitepölykehät

Viime vuosina huomiota ovat herättäneet selkeällä taivaalla havaitut pyöreät ja soikeat kehät, joita näkyy keväällä ja alkukesällä. Nämä kehät on keksitty yhdistää ilmassa leijuvaan siitepölyyn. Tässä suomalaisilla valoilmiöiden harrastajilla on ollut merkittävä osuus.

Kehät ovat pääasiassa puiden siitepölyn synnyttämiä. Ensimmäisenä keväällä huhtikuussa ilmaantuvat lepän siitepölyn tuottamat kehät. Seuraavaksi toukokuussa on vuorossa koivu, toukokuun lopulla kuusi ja kesäkuussa mänty. Nämä ajankohdat vaihtelevat jonkin verran riippuen kevään edistymisestä ja soveliaista säätiloista. Vuosittain puiden siitepölyn määrä vaihtelee melkoisesti, mistä seuraa vaihtelua kehien näkymisessä.

Puiden kukinnan aikaan vallitsevalla säätilalla on oma vaikutuksensa kehien näkymiseen. Otollisin sää on keväinen lämpöaalto, jolloin saattaa esiintyä jopa helteitä. Lämpimässä puiden kukinta on nopeaa, ja ilmaan vapautuu runsaasti siitepölyä. Tuulen on oltava kohtuullinen, jotta hiukkaset kohoaisivat ilmaan. Auringonpaiste on luonnollisesti ehdoton edellytys kehän näkymiselle. Tällainen säätila vallitsee, kun maamme ylle saapuu etelästä korkeapaine.

Ilmassa on oltava reilusti siitepölyä, jotta kehät näkyvät hyvin. Sopivana arvona pidetään yli 100 hiukkasta/m³. Runsaimmillaan niitä voi olla jopa 1000 hiukkasta/m³.

Siitepölyhiukkasten koko vaihtelee puulajin mukaan. Kookkaimpia ovat kuusen ja männyn hiukkaset, joiden keskimääräinen läpimitta on 60 mikrometriä eli 0.06 mm. Pienimpiä ovat lepän ja koivun hiukkaset, läpimitaltaan noin 22 mikrometriä. Männyn ja kuusen suuret siitepölyhiukkaset tuottavat läpimitaltaan pienempiä kehiä kuin lepän ja koivun pienemmät hiukkaset. Siitepölykehien läpimitta on parin asteen luokkaa.

Auringon ollessa korkealla taivaalla siitepölykehät näkyvät pyöreinä. Kun Aurinko on matalalla, kehät muuttuvat soikeiksi. Soikeus on seurausta hiukkasten epäsäännöllisestä ja hiukan litistyneestä muodosta. Pystyssä olevan ellipsin muotoinen kehä viittaa siihen, että sirontaa aiheuttavat hiukkaset leijuvat vaakasuorassa ja ovat muodoltaan korkeuttaan leveämpiä. Niiden ollessa korkealla taivaalla näemme ne satunnaisissa asennoissa, jolloin niiden aiheuttama kehä on pyöreä. Kun katsomme niitä lähempänä horisonttia, näemme ne sivultapäin ja siis hieman litistyneinä, jolloin sirontakuvio on venynyt pystysuuntaan.

Jos vastaan tulisi kehä, joka on vaakasuorassa oleva ellipsi, voisimme vastaavalla tavalla päätellä, että sen aiheuttavat hiukkaset ovat pystysuorassa leijuvia tikkuja. Teoreettisesti voidaan ennustaa monia valoilmiöitä, joita ei ole vielä havaittu; sama koskee tietysti myös aikaisemmin käsiteltyjä haloja. Kannattaa siis tarkkailla taivasta.