Lohikäärme Draco (Draconis) Dra

Lohikäärme on laaja pohjoistaivaan tähdistö Pienen karhun ympärillä, Joutsenen, Lyyran, Herkuleen, Karhunvartijan ja Ison karhun pohjoispuolella. Tähdistön alue on mutkikas ja hieman vaikeasti hahmotettavissa. Suomessa tähdistö on sirkumpolaarinen. Zeniittiin se kohoaa kesäöisin, jolloin kuitenkin on liian valoisaa sen havaitsemiseen. Tähdistön näkee kyllä koko vuoden ajan, mutta parhaiten syysiltaisin ja kevätaamuisin.

Mytologiaa

Lohikäärmettä ajatellaan tavallisesti jonkinlaisena hieman dinosaurusta muistuttavana oliona. Taivaallinen lohikäärme on kuitenkin kuvattu yleensä selvästi käärmemäisenä hahmona.

Yhden tarun mukaan Lohikäärme sai alkunsa titaanien ja Olympoksen jumalien välisessä taistelussa. Minerva torjui titaaneja edustaneen lohikäärmeen hyökkäyksen tarttumalla sitä hännästä ja paiskaamalla sen taivaalle. Kieppuessaan käärme kietoutui monelle mutkalle. Ennen kuin se ehti oikaista itseään pohjoisnavan seudun kylmyys jähmetti sen siihen muotoon, jossa se on perinteisesti kuvattu.

Tähtiä

Lohikäärmeen kirkkain tähti Eltanin on merkittävä tähtitieteen historian kannalta, Sen liikkeiden avulla Bradley keksi 1720-luvulla valon aberraation ja osoitti siten Maan todella liikkuvan.

Galakseja

Lohikäärmeen galakseista kirkkaimpia ovat elliptinen NGC4125 ja linssimäinen NGC5866. Jälkimmäistä on aikaisemmin pidetty samana kuin Messier'n luettelon kohdetta M102, mutta sittemmin koko M102 on joutunut kyseenalaiseksi.