Pieni karhu Ursa minor (Ursae minoris) UMi

Pieni karhu on pohjoisen taivaannavan ympärillä sijaitseva pieni tähdistö. Sen seitsemän kirkkainta tähteä muodostavat hieman Isossa karhuss olevan Otavankauhaa muistuttavan kuvion, ja niitä kutsutaankin Pieneksi Otavaksi. Tähdistö on Suomessa sirkumpolaarinen ja näkyy hyvin kaikkina vuoden aikoina. Lähellä zeniittiä se näkyy loppukeväästä aamuöisin.

Tähtiä

Pohjantähti sijaitsee noin puolen asteen eli Kuun läpimitan päässä taivaannavasta. Pohjantähti on ulommaisin ja kirkkain tähti Pienessä Otavassa.