Stereonäkö

Meillä on kaksi identtistä silmää, jotka kääntyvät ja liikkuvat samanaikaisesti ja samaan suuntaan. Koska silmät ovat noin 7-8 sentin etäisyydellä toisistaan, ne näkevät kohteen hieman eri suunnista. Tämä suunnan poikkeama riippuu katseltavan kohteen etäisyydestä, joten pystymme sen avulla arvioimaan etäisyyksiä. Silmien pienen välimatkan vuoksi tällainen tapa toimii vain noin sadan metrin etäisyydelle saakka.

Kolmiulotteisen vaikutelman voi saada aikaan stereokuvilla. Stereokuva on kuvapari, jonka kuvat esittävät samaa kohdetta hieman eri suunnista. Stereovaikutelma syntyy, kun kuvia katsotaan niin, että oikea ja vasen silmä katsovat eri kuvia.

Ehkä helpoin tapa katsoa stereokuvia on ristiinkatsominen. Kun suuntaat katseen hyvin lähelle, oikea silmä näkee kaukana olevista kuvista vasemmanpuoleisen ja vasen oikeanpuoleisen.

Allaolevan kuvaparin avulla voit kokeilla ristiinkatsomista. Jos homma tuntuu vaikealta, kokeile pitää vaikka sormea pystyssä nenän edessä ja tarkenna katseesi sormeen. Taustalla olevat kuvat näyttävät silloin jakautuvan kahtia. Kun siirrät sormea eri etäisyyksille, kuvat liukuvat toistensa suhteen. Kun näet täsmälleen kolme tummansinista ruutua, silmät ovat oikeassa asennossa. Kuvassa A-kirjaimen pitäisi näkyä kauimmaisena ja D:n lähimpänä. Osaatko päätellä, minkä kirjaimen tasolla on vaaleansininen neliö?