kotisivu |
hakemisto |
kartat |
kohteet |
teoriaa |
historia |
Tarkastellaan esimerkkinä vaikkapa Seulasia eli Pleiadeja. Auringon näennäinen rata taivaalla kulkee aika läheltä Seulasia. Keväällä Aurinko on Seulasten länsipuolella eli täältä pohjoisesta katsottuna niiden oikealla puolella. Aurinko nousee siten aamulla ennen Seulasia, estäen niitä näkymästä. Aurinko liikkuu kuitenkin taivaalla itäänpäin noin asteen verran päivässä ja saapuu Seulasten kohdalle nykyisin toukokuun loppupuolella. Kun aikaa kuluu vielä muutama päivä, Seulaset nousevat juuri ennen Aurinkoa, ja ovat hetken näkyvissä ennen kuin Aurinko valaisee taivaan. Seulasten heliakkinen nousu tarkoittaa juuri ensimmäistä päivää, jolloin ne voidaan nähdä aamutaivaalla.
Heliakkinen nousu.
a) Jonakin päivänä Aurinko nousee samoihin aikoihin
Seulasten kanssa.
b) Aurinko liikkuu
itään tähtien suhteen, ja joitakin päiviä
myöhemmin se nousee hieman Seulasia
myöhemmin.
c) Kun aikaa on kulunut vielä
muutamia päiviä, Aurinko nousee jo
niin paljon Seulasten jälkeen, että Seulaset
voi erottaa aamutaivaalla. Seulasten heliakkinen
nousu tarkoittaa päivää, jolloin
tämä ensimmäisen kerran on mahdollista.
Meillä hämärä kestää pitkään ja taivas vaalenee jo kauan ennen auringonnousua, joten heliakkista nousua on vaikea käyttää ilmiöiden ajoittamiseen. Tilanne on toisenlainen etelässä, varsinkin kääntöpiirien välisellä alueella, jossa hämärä on hyvin lyhyt, ja tähdet näkyvät vielä juuri ennen auringonnousua. Sielläkin ilmakehä heikentää menetelmän tarkkuutta, sillä kirkkaimpiakin tähtiä on vaikea nähdä niiden ollessa juuri nousemassa. Jotta tähden voisi havaita, sen on oltava riittävän paljon taivaanrannan yläpuolella. Riittävä korkeus taas riippuu siitä, kuinka paljon ilmakehässä on läpinäkyvyyttä heikentävää pölyä ja vesihöyryä.
Monet kulttuurit ovat käyttäneet eri kohteiden heliakkista nousua vuodenaikojen ajoittamiseen. Esimerkiksi muinaisille egyptiläisille Siriuksen heliakkinen nousu oli merkkinä Niilin tulvien alkamisesta.