Seeing, skintillaatio

Ilmakehä ei koskaan ole täysin rauhallinen, vaan siinä on lämpötilaltaan ja tiheydeltään erilaisia kerroksia, joiden välillä esiintyy virtauksia ja pyörteisyyttä, eli ilma väreilee. Kun tähdestä tuleva valo joutuu läpäisemään rauhattoman ilmakerroksen, tapahtuu nopeita refraktion satunnaisia muutoksia eri suuntiin. Seurauksena on, että tähdestä ilmakehän läpi esimerkiksi ihmisen silmään tulevan valon määrä nopeasti vaihtelee, tähti tuikkii. Ilmiöstä käytetään nimitystä skintillaatio. Planeettojen valo näyttää rauhallisemmalta kuin tähtien valo, koska planeetat eivät näy pistemäisinä kuten tähdet.

Kaukoputkella havaittaessa valoa kokoava pinta on suurempi, jolloin nopeat muutokset tasoittuvat ja skintillaation vaikutus vähenee. Sen sijaan refraktion muutosten erot tähdestä kaukoputkeen tulevan valonsädekimpun eri osien välillä muuttavat kuvan epäteräväksi, ja pistemäiset kohteet näkyvät kaukoputkessa väreilevänä läiskänä. Ilmiö on nimeltään seeing ja kuvan seeing-kiekon koko voi vaihdella vajaasta kaarisekunnista jopa useisiin kymmeniin kaarisekunteihin. Jos seeing-kiekon koko on pieni, puhutaan hyvästä seeingistä. Alle kaarisekunnin seeingiä esiintyy vain hyvissä olosuhteissa korkealla vuoristossa.

Seeingin vuoksi yksityiskohtia ei nähdä selvästi esimerkiksi katsottaessa planeettaa kaukoputken läpi. Väreily saattaa ajoittain rauhoittua hyvin lyhyeksi hetkeksi; tehtäessä havaintoja visuaalisesti saattaa silloin saada näkyviin yksityiskohtia, jotka eivät erotu valokuvissa.

Lähiseeing on lähiympäristön pinnanmuotojen ja lämmönlähteiden aiheuttamasta ilman väreilystä johtuva seeing. Tätä voi vähentää esimerkiksi valitsemalla havaintopaikan, jossa lämpötilaerot ja siten ilman väreily ovat mahdollisimman pieniä. Myös havaintoaika vaikuttaa lähiseeingiin: aamuyöllä maanpinta jäähtyy, lämpötilaerot pienenevät, ja seeing paranee.

Yläseeing on ilmakehän yläosista aiheutuva seeing.