Ekvatoriaalisen jalustan pystyttäminen

Tavallisen atsimutaalisen jalustan tai Dobsonin pystyttäminen ei vaadi ihmeempiä toimenpiteitä; riittää kunhan sen sijoittaa suhteellisen vaakasuoralle alustalle. Ekvatoriaalinen jalusta sen sijaan on tarkoitettu helpottamaan tähtitaivaan kohteiden seuraamista, ja se on pystytettävä oikein, jotta siitä saataisiin täysi hyöty.

Oleellinen asia on asentaa jalusta niin, että sen tuntiakseli on maapallon pyörimisakselin suuntainen. Silloin kaukoputkea tarvitsee kiertää vain tuntiakselin ympäri kohteen seuraamiseksi. Jos kaukoputkessa on vielä seurantakoneisto, kohde pysyy automaattisesti näkökentässä.

Ekvatoriaalista jalustaa pystytettäessä täytyy huolehtia kahdesta asiasta: tuntiakselin kaltevuudesta ja atsimuuttisuunnasta.

Tuntiakselin kaltevuus riippuu havaintopaikan leveysasteesta. Tuntikselin ja vaakatason välisen kulman on oltava sama kuin havaintopaikan leveysaste. Useimmissa jalustoissa on säädön helpottamiseksi valmiina leveysasteita osoittava asteikko. Kaupalliset jalustat on vain valitettavan usein valmistettu eteläisemmille havaitsijoille, ja säätövara saattaa loppua jossakin 60 asteen paikkeilla. Mikäli ekvatoriaalikoneisto on asennettu erillisen jalustan päälle, ongelmasta selviää kallistamalla hiukan koko jalustaa. Jalustan lopullinen hienosäätö on joka tapauksessa tehtävä havaintopaikalla, koska alusta tuskin koskaan on täysin vaakasuora.

Pelkkää katselua varten suuntauksen ei tarvitse olla kovin tarkka. Kohde pysyy silti näkökentässä riittävän kauan ja sen mahdollinen hidas liike on helppo korjata kaukoputkea kääntämällä. Varsin hyvin suuntauksen voi tehdä Pohjantähden avulla. Käännetään aluksi kaukoputki täsmälleen tuntiakselin suuntaiseksi. Jos kaukoputkessa on koordinaattiasteikot, asetetaan deklinaatioksi 90°. Kaukoputken jalustaa kallistellaan ja käännellään, kunnes Pohjantähti näkyy etsimen keskellä.

Useimpiin tarkoituksiin tällainen karkea suuntaus on täysin riittävä. Jos kuitenkin aiot käyttää kaukoputkea valokuvaukseen, on suuntaus tehtävä huolellisemmin. Pohjantähti on nimittäin vajaan asteen päässä taivaannavasta. Jos kaukoputki sijoitetaan pysyvästi tähtitorniin kiinteälle jalustalle, sen suuntaaminen kannattaa tehdä mahdollisimman tarkasti.

Joissakin etsimissä on asteikko, jonka avulla kaukoputken voi suunnata sopivasti sivuun Pohjantähdestä. Poikkeaman suunta riippuu tähtiajasta.

Seuraavan menetelmän avulla kaikki ekvatoriaaliset jalustat voidaan säätää varsin tarkasti. Aikaa tähän on tosin syytä varata kohtuullisesti. Avuksi tarvitset okulaarin, jossa on valaistu hiusristikko, jotta voit helpommin seurata tähden liikettä. Toki tavallinen suuren suurennuksen antava okulaarikin kelpaa, mutta sillä tähden liikkeen seuraaminen on hankalampaa.

  1. Suuntaa tuntiakseli suurinpiirtein oikein Pohjantähden avulla.
  2. Seuraavassa tarvitset tietoa siitä, missäpäin näkökenttää on pohjoinen. Tämän voit varmistaa helpoimmin kokeilemalla. Kun suuntaat putken etelään ja tönäiset sen yläpäätä alas, näyttävät tähdet heilahtavan pohjoiseen.
  3. Valitse etelästä eli meridiaanin läheltä tähti, joka on lähellä ekvaattoria ja jonka deklinaatio siis on suunnilleen nolla. Jos tähti pysyy paikoillaan kaukoputken seuratessa sitä, tuntiakselin atsimuutti on oikea. Jos tähti siirtyy pohjoiseen, on tuntiakselin yläpäätä käännettävä itään. Jos tähti valuu etelään, käännä akselia länteen. Toista tätä, kunnes eteläsuunnassa olevat tähdet pysyvät samassa kohdassa hiusristikkoa. Mikäli alustava suuntaus on tehty Pohjantähden avulla, tarvittavat korjaukset ovat hyvin pieniä.
  4. Etsi idästä toinen tähti vaikkapa noin 10-20 asteen korkeudelta. Jos tähti on alempana, refraktion muutokset häiritsevät suuntaamista. Seuraa taas tähden liikettä. Jos tähti siirtyy pohjoiseen, on tuntiakseli liian pystyssä. Jos tähti liikkuu etelään, on tuntiakselia kallistettava lisää. Toista tätä, kunnes tähti ei liiku pohjois-eteläsuunnassa. Ellet voi tehdä havaintoja itäsuuntaan, voit suunnata kaukoputken myös länteen. Korjaussuunnat muuttuvat silloin vastakkaisiksi: jos tähti liikkuu pohjoiseen, on tuntiakselia kallistettava enemmän.
  5. Toista testi vielä etelässä olevalle tähdelle (kohta 3).
Oleellisinta tässä on muistaa, että tuntiakselin atsimuuttivirhe vaikuttaa etelässä olevan ja kallistuskulma idässä tai lännessä olevan kohteen liikkeeseen. Ellet muista, mihin suuntaan korjaus olisi tehtävä, älä hätäänny, vaan käännä jalustaa jompaankumpaan suuntaan. Jos virhe paheni, teit ilmeisesti korjauksen väärään suuntaan, joten kokeile toista suuntaa. Jos taas virhe pieneni teit korjauksen oikeaan suuntaan. Jos virhe muuttui vastakkaissuuntaiseksi, korjaus oli kyllä oikeaan suuntaan, mutta liian suuri.