| kotisivu |
| hakemisto |
| kartat |
| kohteet |
| teoriaa |
| henkilöhakemisto |
Intialaissyntyinen yhdysvaltalainen
tähtitieteilijä. Chandrasekhar opiskeli
Madrasissa ja Cambridgen Trinity Collegessa,
jossa hän työskenteli vuoteen 1936 saakka.
Sen jälkeen hän muutti Chicagoon, jossa hän
toimi professorina koko loppuelämänsä.
Vuonna 1953 hän sai Yhdysvaltain kansalaisuuden.
Jo Cambridgessa Chandrasekhar osoitti, että riittävän massiivisen tähden kehitys ei pääty valkoisena kääpiönä, vaan se luhistuu planeetan kokoiseksi neutronitähdeksi. Cambridgen silloinen tähtitieteen professori Eddington ei kuitenkaan voinut hyväksyä näin radikaalia ajatusta. Juuri näistä tähtien kehityksen loppuvaiheiden tutkimuksistaan Chandrasekhar sai fysiikan Nobelin palkinnon yhdessä William Fowlerin kanssa vuonna 1983.
Chandrasekhar julkaisi useita klassikoiksi muodostuneita ja enimmäkseen melkoisen vaikeatajuisia monografioita tähtitieteen eri aloilta, kuten tähtien rakenteesta (An Introduction to the Study of Stellar Structure 1939), tähtijoukkojen dynamiikasta (Principles of Stellar Dynamics 1942), säteilyn siirtymisestä (Radiative Transfer 1950), magnetohydrodynamiikasta (Hydrodynamic and Hydromagnetic Stability 1961), ja mustista aukoista (The Mathematical Theory of Black Holes 1983). Viimeisinä elinvuosinaan hän paneutui Newtonin Principiaan ja johti omin päin siinä esitetyt tulokset.