Herschel, Sir William (1738-1822)

Saksalaissyntyinen muusikko, joka aloitti tähtitieteen harrastuksena ja päätyi yhdeksi kaikkien aikojen tunnetuimmista havaitsijoista. Herschel oli ensimmäinen, joka toden teolla ulotti havainnot aurinkokunnan ulkopuoliseen avaruuteen.

William tai alkuaan Wilhelm Herschel toimi isänsä tavoin muusikkona Hannoverissa. Ranskalaisten miehitettyä kaupungin 1757 Herschel pakeni Englantiin, jossa hän jatkoi uraansa muusikkona, musiikin opettajana ja säveltäjänä. Samalla hän alkoi opiskella myös optiikkaa.

Herschel kiinnostui pian aurinkokunnan ulkopuolisista kohteista, joiden havaitsemista varten hän tarvitsi suurempia instrumentteja kuin kukaan valmisti. Niin hän ryhtyi valmistamaan itse omat havaintovälineensä. Tuohon aikaan peilit hiottiin metalliseoksesta, jonka tärkeimmät ainekset olivat kupari ja tina. Lopulta peilit kasvoivat niin suuriksi, etteivät valimot enää pystyneet toimittamaan sopivia aihioita, joten Herschel joutui huolehtimaan myös metallin valamisesta.

Ennen pitkää Herschel valmisti aikansa suurimmat kaukoputket, joilla hän luotasi tähtitaivasta. Tässä työssään hän vuonna 1781 sattumalta löysi Uranus-planeetan, mikä teki hänestä hetkessä kuuluisan. Pian löydön jälkeen Herschel sai kuningas George III:lta (jonka nimen suomalaiset ovat kansallisinnossaan murjoneet Yrjöksi) 200 punnan vuotuisen eläkkeen, jonka turvin hän pystyi omistautumaan kokonaan tähtitieteelle. Vuonna 1788 Herschelit muuttivat Sloughiin, jossa William vietti loppuikänsä. Sinne hän pystytti suurimman, 48-tuumaisen (122 cm) kaukoputkensa.

Uranuksen löydön jälkeen Herschel oli arvostettu tähtitieteen ammattilainen. Vuonna 1783 Herschel julkaisi tutkimuksena Auringon liikkeestä ympäröivien tähtien suhteen. Herschel luetteloi 848 kaksoistähteä ja noin 2500 sumumaista kohdetta. Herschel havaitsi sumumaisisten kohteiden hajoavan tähdiksi suuria suurennuksia käytettäessä. Havaintojensa perusteella hän kehitteli tähtien kehityksen teorioita, jotka osoittivat kyllä hyvää mielikuvitusta, mutta eivät välttämättä kovin korkeatasoista tieteellistä päättelyä.

Havainnoissa Herscheliä avusti hänen sisarensa Caroline. Herschelin pojasta Johnista tuli myös merkittävä tähtitieteilijä.