Tuominen, Jaakko Vilhelmi (1909-1989)
Suomalainen tähtitieteilijä. Tuominen
opiskeli aluksi Turussa. Hän kiinnostui
astrofysiikasta, jonka opiskeluun ei Suomessa
ollut mahdollisuuksia. Tuominen työskentelikin
useaan otteeseen ulkomailla. Vuonna 1938 hän
valmistui tohtoriksi Helsingin yliopistosta,
jossa hän sittemmin toimi henkilökohtaisena
ylimääräisenä professorina 1951-1974.
Tuomisen ansiota on yliopiston Radioastronomisen
aseman perustaminen 1952 ja tutkimuksen
laajentaminen astrofysiikan suuntaan
sekä Metsähovin observatorion perustaminen
1970-luvun alussa. Tuominen toimi 1964-1970
Ursan puheenjohtajana, ja 1975 hänet nimitettiin
kunniajäseneksi.