Ilmakehän läpinäkyvyys muuttuu hyvin voimakkaasti 300 nanometrin paikkeilla. Kun siirrytään 290 nanometristä 320 nanometriin, maanpinnalle osuvan säteilyn määrä kasvaa noin kymmentuhatkertaiseksi. Evoluution seurauksena elollisten olentojen herkkyys säteilylle muuttuu samoin hyvin voimakkaasti juuri näillä aallonpituuksilla, jotka osuvat UV-B-kaistan kohdalle. Kaistan lyhytaaltoisin säteily absorboituu DNA-molekyyleihin ja vaikuttaa siten perintötekijöihin lähes kymmenentuhatta kertaa tehokkaammin kuin pitempiaaltoinen UV-A-säteily.
Vaikka ultraviolettisäteily ei olekaan yhtä vaarallista kuin lyhempiaaltoinen röntgen- ja gammasäteily, se aiheuttaa liian suurina annoksina mm. ihon palamista ja pitemmän päälle ihosyöpää, silmän verkkokalvon rappeutumista ja DNA:n muutosten kautta mutaatioita. Vaikutukset DNA:han lisääntyvät hyvin nopeasti UV-B-säteilyn vahvistuessa.
UV-B vaikuttaa moniin kasvilajeihin kasvua vähentävästi. Myös merten plankton kärsii säteilystä, jolta turvassa ovat vain riittävän syvällä pinnan alla elävät eliöt. Pintavesien planktonin vähentyminen vaikuttaa välillisesti myös sitä ravintona käyttäviin eliöihin ja koko niistä jatkuvaan ravintoketjuun. UV-B-säteilyn lisääntyminen haittaa siten ravinnon tuotantoa useilla eri tavoilla.