Röntgensäteily

Röntgensäteily on sähkömagneettista säteilyä, jonka aallonpituus on 0.01-10 nanometriä. Röntgensäteet oli Maan päällä opittu tuntemaan jo 1800-luvun alkupuolella. Tähtitaivaan röntgentutkimus pääsi systemaattisesti käyntiin vasta 1970-luvulla tekokuiden myötä.

Taivaalta tuleva röntgensäteily absorboituu (onneksemme) jo ilmakehän yläosissa, joten havaintoja varten mittalaitteet on vietävä ilmakehän ulkopuolelle.

Röntgensäteilyä syntyy kaikissa tähdissä. Erityisen voimakkaita lähteitä ovat lähekkäiset kaksoistähdet, joissa massaa virtaa tähdestä toiseen ja törmää suurella nopeudella tähteä ympäröivään kertymäkiekkoon.