Kirjallisuutta
\sana{ADS}
Kaksoistähtiluettelo, {\it A New General Catalogue of
Double Stars}.
\sana{Almagest}
\ref{Ptolemaioksen} noin vuonna 150 julkaisema
teos, johon hän kokosi aikansa tähtitieteellisen
tiedon. Almagest sisältää mm.\ tähtiluettelon
ja aikansa kehittyneimmän planeettateorian,
jota käytettiin aina 1600-luvulle saakka.
Alunperin kreikankielinen teos käännettiin
820-luvulla arabiaksi. Teos on tullut tunnetuksi
juuri arabiankielisenä laitoksena, jonka nimestä
\i{al-kit\=abu-l-mijisti} (suurin kirja)
latinankielisen version nimi \i{Almagest} on
mukailtu.
alk. Matemathike Syntaxis (n. 150 jKr.), aleksandrialaisen Klaudios
^Ptolemaioksen^ (k. n. 165 jKr.) pääteos, antiikin ajan tähtitieteen
yleisesitys, tähtitieteen perusteos aina keskiajan lopulle saakka.
Almagestissa esitetään planeettaliikkeen lait ^ekvanttiliike^ttä käyttäen
(maakeskisessä järjestelmässä). Lisäksi teos sisältää mm. 1025 tähden
luettelon. Almagest levisi varsin laajalle hellenistiseen maailmaan ja
arabiaksi se käännettiin ensimmäisen kerran 820-luvulla. Se tuli tunnetuksi
Euroopassa uudelleen vasta keskiajan lopulla arabialaisena käännöksenä
Almagestin nimellä.
\sana{Astronomia Nova}
\ref{Keplerin} 1609 ilmestynyt teos, jossa hän tutki
Marsin liikettä lähinnä \ref{Tyko Brahen} havaintojen
pohjalta sekä esitti kaksi ensimmäistä
liikelakiaan.
\sana{Astronomical Almanac}
\sana{BD}
\ref{Bonner Durchmusterung} -luettelosta käytetty lyhenne.
\sana{Bonner Durchmusterung}
\ref{Argelanderin} 1863 Bonnissa julkaisema
suuri tähtiluettelo. Myöhemmin luettelon
perusteella valmistettiin myös kartasto.
Bonner Durchmusterung oli ensimmäinen laaja
tähtiluettelo ja moniin tähtiin viitataan edelleenkin
luettelon mukaisilla BD-numeroilla.
CARTE DU CIEL
Vuonna 1887 Pariisin konferenssissa sovittu laaja tähtitaivaan kartoitustyö,
jossa koko tähtitaivas kuvattiin valokuvauslevyille magnitudiin 11 saakka.
Hankkeeseen otti osaa 18 eri puolilla maailmaa sijaitsevaa observatoriota,
yhtenä Helsingin Yliopiston Observatorio Anders Donnerin johdolla.
Työtä varten hankittiin erityisesti valokuvaukseen soveltuva kaukoputki,
jonka kuvakentän läpimitta oli 2 x 2 astetta. Helsingin osalle tuli vyöhyke
deklinaatioväliltä 39 - 47 astetta. Kuvaukset alkoivat 1892 ja kolmessa
vuodessa oli kuvattu vyöhykkeen kattavat 1008 luettelolevyä. Lisäksi
kuvattiin erityisiä karttalevyjä aina v. 1911 saakka. Laskentatyö oli
kuitenkin niin vaativa, että vasta 1937 ilmestyi 284 663 tähteä sisältävän
luettelon viimeinen osa.
Muiden observatorioiden osalta luettelon laatiminen jäi kesken.
\ksana{CD}{Cordoba Durchmusterung}{107}
\sana{Cordoba Durchmusterung}
\ref{Bonner Durchmusterungin} jatke
eteläiselle taivaalle. Luettelon
kohteille käytetään tunnusta CD tai CoD.
\sana{De le stelle fisse}
Alessandro Piccolominin latima
tähtikartasto, jonka ensimmäinen painos ilmestyi
1540. Kartastossa tähtiä on merkitty
latinalaisilla kirjaimilla.
\sana{De revolutionibus}
\ref{Kopernikuksen} 1543 ilmestynyt pääteos,
{\it De revolutionibus orbium coelestium
libri VI}, jossa hän esitti aurinkokeskisen
mallinsa. Episykleineen se oli
ainakin yhtä mutkikas kuin Ptolemaioksen
malli.
\sana{fundamentaaliluettelo}
FK (Fundamentalkatalog),
tähtien paikkojen perusluettelo, jossa on
hyvin tarkasti luetteloitu yli 500 tähden paikat
ja ominaisliikkeet. Ensimmäinen FK-luettelo
julkaistiin Saksassa 1879 ja nykyisin on käytössä
FK5. FK-luettelon tähtien \ref{näennäiset paikat}
10 päivän välein julkaistaan vuosittain
ilmestyvässä kirjassa \i{Apparent Places of
Fundamental Stars}.
\sana{General Catalogue}
John Herschelin laatima sumumaisten kohteiden luettelo.
Luettelon on sittemmin korvannut \ref{NGC-luettelo}
({\it New General Catalogue}).
\sana{Harmonices Mundi}
\ref{Keplerin} 1619 ilmestynyt teos, jossa
hän esitti kolmannen lakinsa.
\sana{HD-luettelo}
Henry Draper -luettelo, Harvardin
yliopistossa julkaistu luettelo, joka
sisältää 225\:000 tähden spektriluokittelun.
\ktsana{Henry Draper -luettelo}{HD-luettelo}{}{74, 107}
\sana{Historia C\oe lestis Britannica}
\ref{Flamsteedin} laatima noin 3000 tähden
luettelo, joka ilmestyi 1725.
\ksana{Index Catalogue}{IC}{107}
\sana{Mel}
P.J.\ Melotten tähtijoukkoluettelon kohteille
käytetty lyhenne.
\sana{Messier'n luettelo}
Charles Messier'n laatima sumumaisten
kohteiden luettelo. Alkuperäisen luettelon
lopullisessa versiossa oli 103 kohdetta,
jotka oli numeroitu löytöjärjestyksessä.
Messier'n itsensä lisäksi luettelon syntyyn
vaikutti ratkaisevasti Pierre \ref{M\'e\-chain},
joka löysi ensimmäisenä noin neljäsosan
luettelon kohteista.
Luettelon kohteet ovat \ref{tähtijoukkoja},
\ref{galakseja} tai \ref{sumuja}, mutta
joukkoon on eksynyt myös yksi \ref{kaksoistähti} (M40).
Myöhemmin luetteloon on liitetty seitsemän
kohdetta, joista Messier oli jo tehnyt havaintoja.
Messier ei ollut kiinnostunut syvän taivaan
kohteista. Ne olivat hänelle riesa, joka haittasi
komeettojen etsimistä. Juuri tämän ongelman
poistamiseksi hän laati luettelonsa.
\ktsana{New General Catalogue}{NGC-luettelo}{}{107}
\ksana{Philosophiae naturalis principia ...}{Principia}{94}
\sana{Principia}
\ref{Newtonin} 1687 ilmestynyt pääteos
\i{Philosophiae naturalis principia mathematica},
josta nykyaikaisen mekaniikan ja dynamiikan
tutkimuksen voidaan katsoa alkavan. Newton
kuitenkin naamioi tuloksensa klassisen
geometrian muotoon, ja vasta myöhemmät kirjoittajat
antoivat niille elegantin esitystavan.
\sana{Selenographia}
\ref{Heveliuksen} 1647 julkaisema Kuun kartasto.
Kartastossa esitetyistä nimistä lähinnä
vuoristojen nimet ovat jääneet käyttöön.
\sana{St}
Stockin avoimien joukkojen luettelon tunnus.
\sana{Tr}
Trumplerin avoimien joukkojen luettelon tunnus.
\sana{Rudolfin taulut}
\sana{Tabulae Rudolphinae}
\ref{Johannes Keplerin} vuonna 1627 julkaisema
teos, jonka avulla planeettojen paikat voitiin
laskea huomattavasti tarkemmin kuin aiempien
planeettataulujen avulla. Almanakkojen
laskemisessa siirryttiin sangen nopeasti Keplerin
mallin käyttöön.
Keplerin vuonna 1627 julkaisemat taulukot, jotka hän omisti keisari Rudolf
II:lle. Taulukot perustuvat Keplerin planeettaliikettä koskeviin lakeihin.
\sana{NGC}
\ref{Johan Louis Emil Dreyerin} julkaisema luettelo New
General Catalogue of Nebulae and Clusters of stars, joka
ilmestyi 1888. Sen kohteita merkitään lyhenteellä
NGC, esimerkiksi Rapusumu (M1) NGC 1952.
PALOMARIN KARTASTO
Palomarin observatorion Schmidt-kameralla kuvattu kartasto, joka kattaa
taivaan deklinaatiosta -30 pohjoisnavalle. Kartasto sisältää 935 kuvaparia;
kukin alue on kuvattu sekä sini- että punaherkälle levylle. Kuvien koko on
noin 35 cm x 35 cm, ja yhden kuvan kenttä on 6.6 x 6.6 astetta. Sinisillä
levyillä rajamagnitudi on noin 19 ja punaisilla 20.
Kartasto valmistui 1950-luvulla. Sitä on myöhemmin täydennetty Australiassa
ja Chilessä kuvatulla etelätaivaan kartastolla.
\sana{tähtiluettelo}
Luettelo, jossa ilmoitetaan
yleensä tiettyä rajamagnitudia
kirkkaampien tähtien paikat, usein myös kirkkaus,
liike ja spektriluokka. Vanhin yhä vielä
käytössä oleva laaja tähtiluettelo on
\ref{Argelanderin} julkaisema \ref{Bonner
Durchmusterung}. Nykyisin ehkä eniten käytetty
on \ref{SAO-luettelo}. Useimmat tähdet tunnetaan
vain niiden luettelonumeron perusteella.
Ns. perusluetteloissa (Fundamental Katalog) hyvin
tunnettujen vertailutähtien paikat ilmoitetaan
mahdollisimman tarkasti. Vuodesta 1984 eteenpäin
on käytössä ollut luettelon viides versio, FK5.
Ehkä laajimmin käytetty on Smithsonian
Astrophysical Observatoryn tähtiluettelo (SAO),
joka sisältää 258997 tähteä. Luetteloon liittyy
myös tähtikartta. Useimmat tähdet tunnetaan vain
niiden luettelonumeron perusteella.
PRINCIPIA
Isaac Newtonin pääteos, Philosophiae Naturalis Principia Mathematica,
ilmestyi vuonna 1687. Teoksessa Newton johtaa Eukleideen geometriaa
muistuttavalla formalismilla joukon mekaniikan ja taivaankappaleiden liik-
keiden peruslakeja. Principiasta alkaa nykyaikainen mekaniikan ja taivaan-
mekaniikan tutkimus, joka muodosti pääosan tähtitieteestä 1800-luvun
loppupuolelle saakka.
REVOLUTIONIBUS
Vuonna 1543 ilmestynyt Kopernikuksen planeettaliikettä käsittelevä teos,
De revolutionibus orbium coelestium libri sex, Kuusi kirjaa taivaan
pallonkuorien pyörimisliikkeestä.
Kirjassa esitetään aurinkokeskisen maailman malli. Kirja pohjautuu
vahvasti aristoteliseen traditioon, ja episykleineen kaikkineen teoria
on jopa vielä monimutkaisempi kuin antiikin mallit. Kirjasta alkaneen
kopernikaanisen vallankumouksen syyt ovatkin ennen kaikkea filosofisia:
maapallo, ihminen ja katolinen kirkko siirrettiin pois maailmankaikkeuden
keskipisteestä, ja tämä oli mullistus, jota ihmisen oli vaikea hyväksyä.
Erityisesti kirkko taisteli sinnikkäästi uutta maailmankuvaa vastaan.
BD
^Bonner Durchmusterung^ -luettelosta käyetty lyhenne.
BONNER DURCHMUSTERUNG
F.W.A. ^Argelander^in v. 1863 Bonnissa julkaisema suuri tähtiluettelo, joka
sisälsi 324 198 tähden tarkat paikat ja kirkkaudet. Luettelo käsittää kaikki
9. magnitudia ja sitä kirkkaammat tähdet taivaan pohjoisnavalta eteläiselle
deklinaatiasteelle 2 saakka. Myöhemmin luettelon perusteella valmistettiin
myös taivaankartasto. Bonner Durchmusterung oli ensimmäinen laaja tähti-
luettelo ja monet tähdet tunnetaan edelleenkin tämän luettelotunnuksen
mukaisella nimellä.
FK
Ks. ^fundamentaaliluettelo^
FUNDAMENTAALILUETTELO
FK, tähtien paikkojen perusluettelo, jossa on hyvin tarkasti luetteloitu yli
500 tähden paikat ja ominaisliikkeet. Ensimmäinen FK-luettelo julkaistiin
Saksassa 1879 ja nykyisin on käytössä FK4 ja FK5. FK-luettelon tähtien
näennäiset paikat 10 päivän välein julkaistaan vuosittain ilmestyvässä
"Apparent Places of Fundamental Stars" -luettelossa.
HD
Henry Draper -luettelo, myös luettelon tähtien tunnuksena, esim. HD 1234.
Harvardin yliopistossa v. 1918-24 julkaistu 225 000 tähden ^spektriluokittelu^n
sisältävä luettelo, ks. myös ^Harvardin luokittelu^.