Nousu- ja laskuaika

Taivaankappaleen tuntikulma h sen ollessa korkeudella a on

cos h = -tan d tan l + sin a / (cos d cos l),

missä d on kohteen deklinaatio ja l havaintopaikan leveys. Tätä yhtälöä voidaan käyttää nousu- ja laskuaikojen laskemiseen. Tällöin a = 0, joten nousu- ja laskuhetken tuntikulma on

cos h = - tan d tan l.

Kun kohteen rektaskensio a tunnetaan, on nousu- tai laskuhetkeä vastaava tähtiaika t

t = h + a.

Tähtiajasta voidaan edelleen laskea tavallinen seinäkelloaika.

Jos ajat halutaan laskea muutamaa minuuttia tarkemmin, on otettava huomioon ilmakehän aiheuttama refraktio. Tällöin kaavaan on a:n paikalle sijoitettava pieni negatiivinen kulma, horisonttirefraktio, joka on noin -34'.

Almanakassa ilmoitetut Auringon nousu- ja laskuajat tarkoittavat hetkiä, jolloin sen yläreuna koskettaa horisonttia. Näitä aikoja laskettaessa on käytettävä a:n arvoa -50' (= -34'-16').

Myös Kuulle ilmoitetaan yläreunan nousu- ja laskuajat. Koska Kuun etäisyys vaihtelee melko paljon, Kuun näennäiselle säteelle ei voi käyttää vakioarvoa, vaan se on laskettava joka kerta erikseen. Lisäksi Kuu on niin lähellä, että sen suunta taustataivaan suhteen vaihtelee Maan pyöriessä. Nousu- ja laskuajat määritellään hetkinä, jolloin Kuun korkeus on -34'-s+p, missä s on näennäinen säde (keskimäärin 15.5') ja p horisonttiparallaksi (keskimäärin 57').

Auringon, planeettojen ja varsinkin Kuun nousu- ja laskuaikojen laskemista mutkistaa niiden liike tähtitaivaan suhteen. Käyttämällä esimerkiksi keskipäivän koordinaatteja saadaan nousu- ja laskuajoille likiarvot, joiden avulla voidaan interpoloida tarkemmat nousu- ja laskuaikoja vastaavat koordinaatit. Laskemalla näiden koordinaattien avulla uudet nousu- ja laskuajat päästään jo varsin hyvään tarkkuuteen.