Mesopotamian tähtitiede

Samoihin aikoihin kuin Stonehengeä rakennettiin, syntyi suuria kulttuurin keskuksia Niilin, Eufratin ja Tigriksen, Induksen ja Huang Hon jokilaaksoihin. Hyppäämme kuitenkin ajassa niin paljon eteenpäin, että kirjoitustaito ehditään keksiä. Tämän taidon eri muodoissaan keksivät monet eri kulttuurit, kuten sumerit, kiinalaiset ja Keski-Amerikan intiaanit. Kaikki kirjoitukset olivat aluksi kuvakirjoitusta.

Sumerit
Eufrat-, ja Tigris-jokien välinen laakso eli kaksoisvirran alue tunnetaan myös nimellä Mesopotamia, joka tarkoittaa jokien välissä olevaa. Sumerit muodostivat ensimmäiset (tunnetut) kaupunkivaltiot ja niiden yhteenliittymän (valtakausi noin 3500 eaa – 2000 eaa).

He kehittivät nuolenpääkirjoituksen, jossa oli viitisensataa merkkiä. Kirjoitusjärjestelmä omaksuttiin alueen muihin kulttuureihin, mikä vaikeutti sen tulkintaa myöhemmin, sillä babylonialaisten ja assyrialaisten kieli ei sinällään ollut liikaa Sumerien kielen kaltaista. Sumerien merkittävimpiä jälkipolville jättämiä kulttuuritekoja oli loistelias sankaritarina: Gilgamesh-eepos. Sumerilaisten tähdille antamista nimistä kaksi on yhä käytössä nykyisin: Girtab eli Sargas ja Nunki.


Babylonialaiset
Arabian amorilaiset valloittivat Sumerin ja perustivat Babylonian noin 2300 eaa. Babylonian kuningas Hammurabi (1792 – 1750 eaa) kirjoitti kuuluisat lakinsa ja valloitti koko Mesopotamian Assyriaa lukuunottamatta. Babylonialaisten matematiikka perustui 60-lukujärjestelmään joskin myös 10-lukujärjestelmää käytettiin joissakin yhteyksissä. Nollalle ei ollut omaa merkkiä, mikä hankaloitti numeroiden järjestelmällistä kirjaamista. Babylonialaiset jakoivat ympyrän 360 asteeseen, asteen 60 minuuttiin ja minuutin 60 sekuntiin. Myöhemmin egyptiläiset ulottivat babylonialaisten 60-jaon myös aikayksiköihin. Babylonialaiset keksivät 28 päiväisen kuukauden ja sen jaon 7 päiväisiin viikkoihin.


Ensimmäiset kuukalenterit
Maanviljelys, ajanlasku, kalenteri ja uskonnot kävivät käsi kädessä tuottaen perustan tähtitieteelle. Hyvän sadon saamiseksi oli mielisteltävä jumalia. Täten ajanlaskun seuraaminen jäi luonnostaan papistolle. Papit taas käyttivät sitä erinomaisena vallankäytön välineenä.

Ajanlaskuhan voidaan perustaa mille tahansa tarpeeksi säännölliselle tapahtumalle. Aurinko ja Kuu tarjoavat luonnolliset kohteet tällaisille havainnoille. Kuun himmeys ja nopea liike taivaalla aiheuttivat sen, että ensimmäiset kalenterit olivat nimenomaan kuukalentereita. Käytämmehän mekin yhä edelleen kuukausia kalenterissamme, vaikkei niillä ole enää mitään tekemistä taivaallisen Kuun kanssa.
  • sideerinen kuukausi eli Kuun kiertoaika tähtitaivaan suhteen = 27.3 vrk
  • synodinen kuukausi eli Kuun vaiheiden jakso = 29.5 vrk
Koska 12 synodista kuukautta ei ole tasan vuosi, piti babylonialaisten lisäillä ’karkauskuukausia’ vuoden loppuun noin joka kolmas vuosi - joskus muuallekin. Vuodenaikojen edistymistä voitiin seurata esimerkiksi tähtien heliakkisen nousun avulla. Eräs entisaikojen merkittävistä tähtikuvioista olivat Seulaset. Nykyisin Seulaset ja Aurinko nousevat suunnilleen samanaikaisesti toukokuun lopulla, mutta muutama päivä tämän jälkeen Seulaset nousevat jo sen verran aikaisemmin, että ne voidaan havaita juuri ennen auringonnousua. Seulasten heliakkinen nousu tarkoittaa juuri kyseistä päivää. Päivämäärä ei tietenkään ollut sama muinaisina aikoina, sillä siihen vaikuttaa esimerkiksi maapallon pyörimisakselin suunnan hidas muuttuminen eli prekessio. Tämä aiheuttaa eroa kokonaisen päivän 70 vuodessa, sillä prekessiojakso on noin 26000 vuotta. Noin vuodelta 700 eaa. peräisin olevat mul apin -taulut ovat vanhin säilynyt tähtitieteellinen käsikirja. Kirja sisältää muun muassa tähtien heliakkisia nousupäivämääriä.

Babylonialaiset käyttivät kalenterissaan myös niinkutsuttua Metonin jaksoa, joka on 19 vuotta. Tämä jakso liittyy yhteyteen, joka on vuodenaikojen ja kuukausien välillä, sillä 19 vuotta on lähes täsmälleen yhtä pitkä kuin 235 kuukautta. Yhdeksääntoista vuoteen saadaan 235 kuukautta lisäämällä tarvittavat karkauskuukaudet. Näin siis yhdeksäntoista vuoden välein vuodenajat osuvat lähes päivälleen samoihin aikoihin vuotta.

Meton-jakson lisäksi babylonialaisiin liitetään myös toinen Kuuhun liittyvä jakso, Saros-jakso. Saros-jakso, yksinkertaisesti selitettynä, on jakso, jonka jälkeen Maa, Kuu ja Aurinko ovat jälleen samoissa keskinäisissä asemissaan. Olennaista jaksossa on kuunpimennysten toistuminen määrätyin väliajoin. Jakson pituus on 223 synodista kuukautta eli 18 vuotta ja 11 1/3 päivää eli kaikkiaan 6585.32 päivää.

Kuun ja planeettojen liikkeitä käsittelevät Kaldealaiset taulut laadittiin 300-luvulla eaa ja ovat vanhin tunnettu algoritmi Kuun vaiheiden laskemiseen. Merkittävä piirre näissä tauluissa on lähes täydellinen geometrisen ajattelun puute. Matematiikka oli nimenomaan numeerista algebraa. Merkittävin tässä yhteydessä mainittu tähtitieteilijä lienee Sipparin tähtitieteen koulun johtaja Kidinnu (noin 300 eaa). Hänen johtamansa arvo esimerkiksi synodisen kuukauden keskipituudelle heittää oikeasta vain vajaan sekunnin!












Assyrialaiset
Assyria perustettiin noin vuonna 2000 eaa. Kaupunkivaltiota laajemmaksi se alkoi levittäytyä 1500-luvulla eaa. Assyriasta juontaa juurensa yksi pitkäikäisimmistä uskonnoista: astrologia. Ennustaminen oli osa uskontoa ja sen avulla pyrittiin saamaan selville jumalten suunnitelmat. On luonnollista, että näitä merkkejä alettiin etsiä myös tähtitaivaalta. Taivaankappaleet liitettiin jumalolentoihin. Esimerkiksi punainen Mars-planeetta omistettiin Nergalille, tuhon ja hävityksen jumalalle. ”Kun Mars on himmeä, se tuo onnea, kun kirkas, epäonnea”. Mesopotamian kulttuurien tähtitiede palveli nimenomaan uskonnollisia tarkoituksia ja on siten erottamaton astrologiasta. Astrologian vähäinen anti tähtitieteelle on vain planeettahavaintojen yleistyminen ja planeettojen kulun ennustaminen.


Takaisin pääsivulle