Asteroidien nimet

Asteroideja tunnetaan jo viitisentuhatta ja lukumäärä kasvaa muutamalla sadalla joka vuosi. Asteroidin löytäjä saa ehdottaa sille nimeä, joka IAU:n on vahvistettava, jotta se tulisi viralliseksi. Nykyinen suositus on, että asteroidiin viitattaessa sen nimen eteen kirjoitetaan sulkuihin asteroidin numero, siis (1) Ceres, (2) Pallas jne.

Aluksi asteroidienkin nimet poimittiin mytologiasta. Pian tämä varasto kuitenkin alkoi ehtyä, joten siirryttiin rahvaanomaisempiin nimiin. Jonkin aikaa ne väännettiin latinankieliseen feminiinimuotoon, kuten (508) Princetonia, (662) Newtonia, (1001) Gaussia, mutta ennen pitkää tästäkin luovuttiin. Henkilöiden ja paikkakuntien lisäksi taivaalle alkoi ilmaantua muunkinlaisia nimiä, kuten (443) Photographica, (566) Stereoskopia, (700) Auravictrix (ensimmäisen zeppeliinin lennon kunniaksi), (861) Aida (oopperan mukaan).

Ensimmäinen poliittinen nimitys oli (12) Victoria silloisen Englannin kuningattaren mukaan. Tämä oli vastoin periaatteita, mutta nimi hyväksyttiin lopulta, kun Victoria-niminen henkiolento löytyi myös roomalaisesta jumaltarustosta.

Asteroideja on Suomessakin metsästetty ahkerasti, joten monilla suomalaisilla ja Suomen paikkakunnilla on oma nimikkoasteroidinsa. Paikoitellen asteroidiluettelo vaikuttaakin sekaisin menneeltä Suomen rautatieaikataululta: (1521) Seinäjoki, (1522) Kokkola, (1523) Pieksämäki, (1524) Joensuu, (1525) Savonlinna. Monista suomalaisnimistä on lisäksi kiittäminen ulkomaisia asteroidihavaitsijoita.

Aikojen saatossa nimet ovat käyneet yhä kummallisemmiksi. Hauskimpia erikoisuuksia ovat (3142) Kilopi (siis tuhat kertaa pii) ja (2037) Tripaxeptalis. Jälkimmäinen on varsinainen sana- ja numeroleikki, joka tulee siitä, että 2037 = 3 x 679 = 7 x 291, siis kolme (tres/tri) kertaa asteroidi (679) Pax eli seitsemän (septem) kertaa asteroidi (291) Alice.

Koska uusien nimien keksiminen alkaa käydä vaikeaksi, useimmat asteroideja etsivien tähtitieteilijöiden tuttavat päätyvät todennäköisesti aikanaan tähtitaivaalle. Jonkinlaisen kuolemattomuuden saavuttamiseksi kannattaa siis hakeutua sopivien asteroiditutkijoiden seuraan. Parasta kuitenkin pitää kiirettä.

Maahan törmäävät asteroidit ovat olleet viime vuosien kuuma aihe. Niiden etsimiseksi on käynnistetty laajoja havaintoprojekteja, joiden vuoksi tunnettujen asteroidien määrä tulee lähivuosina kasvamaan räjähdysmäistä vauhtia. Perinteisestä nimeämisestä joudutaan mahdollisesti luopumaan aivan käytännöllisistä syistä, jolloin uusiin asteroideihin viitataan pelkän luettelonumeron avulla. luettelonumeron avulla.