Kivikauden tähtitiede

Muinaisaikojen ihmisille taivaan ilmiöillä oli enemmän merkitystä kuin meille. Taivas oli heidän kellonsa, kalenterinsa ja kompassinsa. Vaikka heidän käsityksensä maailmankaikkeuden rakenteesta olikin vajavainen, he pystyivät kuitenkin havaitsemaan taivaallisten ilmiöiden säännönmukaisuudet ja käyttämään niitä hyväkseen. Siksi ei ole kovin yllättävää, että päästäksemme tähtitieteen alkulähteille joudumme palaamaan ajassa kauas taaksepäin.

"Tähtitiede on tieteistä vanhin" on kulunut sanonta. Mutta kuinka vanhaa se oikeastaan on? Ja millaisia olivat tähtitieteen alkuvaiheet? Vastataksemme näihin kysymyksiin joudumme tutkimaan arkeologisia löytöjä ja niiden yhteyksiä taivaallisiin ilmiöihin. Vanhimmat tähtitieteelliset löydöt ovat nimittäin kirjoitustaitoa vanhempia, joten niiden ymmärtämiseksi on turvauduttava epäsuoriin todisteisiin. Arkeologisten löytöjen tähtitieteellistä merkitystä tutkimaan on kehittynyt oma tieteenalansa, arkeoastronomia.

Muinaislöytöjen tähtitieteellisten merkitysten tulkinta on ongelmallista. Arkeoastronomien pienessä joukossa näyttää olevan kaksi koulukuntaa. Toinen yrittää esimerkiksi löytää mahdollisimman paljon yhteensopivuuksia rakennuksissa esiintyvien suuntien ja tähtitaivaan ilmiöiden välille. Tällainen saattaa helposti johtaa numerologiseen leikkiin, jolla ei tarvitse olla paljonkaan tekemistä todellisuuden kanssa. Toinen koulukunta on paljon varovaisempi tähtitieteellisissä tulkinnoissaan. Sen mukaan pelkät yhteensattumat eivät ole riittäviä todisteita, vaan tulkinnassa on otettava huomioon kaikki muukin saatavilla oleva tieto kyseisestä kulttuurista. Tämä vaatii tietenkin tutkijalta paljon enemmän kuin pelkkä mittausten tekeminen, mutta antaa myös luotettavampaa tietoa.

Jääkauden kalenterit

Alexander Marshack esitti 1972 mielenkiintoisen teorian teoksessaan The Roots of Civilization. Marshackin mukaan eräät jääkautiset luukaiverrukset esittävät Kuun vaiheita. Näitä esineitä on löydetty eri puolilta Itä- ja Keski-Eurooppaa, mm. Ukrainasta ja Ranskasta, ja ne ovat noin 20 000 vuotta vanhoja. Niiden tekijä on ensimmäinen todellinen nykyihminen, Cro-Magnonin ihminen, joka oli juuri syrjäyttänyt Neandertalin ihmisen.

Merkinnät muodostuvat eripituisista viivoista, jotka riimukirjoituksen tapaan kiertävät pitkin luupalan pintaa. Tutkiessaan kaiverruksia mikroskoopilla Marshack totesi, että eri merkit on tehty usein erilaisilla työkaluilla, joten kysymyksessä ei ole kerralla piirretty ornamentti, vaan todellakin pitemmän ajan kuluessa syntynyt kirjanpito.

Marshackin mukaan merkkien pituudet vaihtelevat jaksollisesti tavalla, joka viittaa Kuun eri vaiheisiin. Tämä on tietenkin vain yksi mahdollisuus. On jokseenkin mahdotonta tietää, onko tällainen tulkinta oikea. Joka tapauksessa merkinnät ovat selvästi jonkinlaisia muistiinpanoja, kirjoituksen edeltäjiä. Varsinainen kirjoitustaito kehittyi paljon myöhemmin, vasta viitisentuhatta vuotta sitten.


Jääkautinen mammutin luuhun kaiverrettu kuvio, jonka merkit saattavat liittyä Kuun vaiheisiin.

Stonehengen vaiheet

Kivikaudelta on peräisin jo paljon selvempiä todisteita tähtitaivaan ilmiöihin liittyvistä havainnoista. Englannissa ja Bretagnessa on useita kivikautisia monumentteja. Asterixin lukijoille tuttujen hiidenkivien ja dolmenien lisäksi joukossa on myös monia suunnilleen ympyränmuotoisia rakennelmia. Niistä kuuluisin ja samalla arkeoastronomian tunnetuin (vaikkakaan ei välttämättä merkittävin) tutkimuskohde on Stonehenge Etelä-Englannissa, suunnilleen Southamptonin ja Bristolin puolivälissä. Stonehengen historia ei suinkaan ole vielä loppuun käsitelty asia, vaan uusia tutkimuksia ilmestyy jatkuvasti tieteellisissä aikakauslehdissä.

[kuiva] Etelä-Englannissa Salisburyn tasangolla sijaitseva Stonehenge on kivikautinen rakennelma, jonka vanhimmat osat ovat 5000 vuotta vanhoja.

Pääpiirteissään Stonehenge koostuu lähes samakeskisistä kivipaasien muodostamista renkaista. Nykyisin hallitsevin piirre on ns. sarseenihiekkakivestä tehty sarseeniympyrä, jonka läpimitta on vajaat 20 metriä. Se ei kuitenkaan ole rakennelman vanhin osa.

Stonehengen vanhin osa eli Stonehenge I rakennettiin noin 3000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, neoliittisella eli myöhäisellä kivikaudella. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään kerralla loppuunviety rakennusprojekti. Stonehenge oli käytössä tuhansien vuosien ajan, ja ajan mittaan siihen tehtiin useita muutoksia, viimeiset noin 1000 vuotta eaa.

[kuva ] Stonehengen pohjapiirros. Koillinen on ylhäällä. Ylimpänä on kantakivi (heel stone). Numeroidut renkaat ovat Aubreyn ympyrän kuoppia (Aubry holes).

Vanhimpaan osaan kuuluu Aubreyn ympyrä, jonka läpimitta on noin 90 metriä ja joka koostuu 56 tasavälein sijaitsevasta kuopasta. Ympyrä on saanut nimensä englantilaisen kirjailijan ja muinaistutkijan John Aubreyn (1626-1697) mukaan, joka löysi maasta muutamia painanteita ja myös toi esille kiviympyröiden esihistoriallisen alkuperän. Osa näistä noin metrin läpimittaisista ja syvyisistä kuopista kaivettiin esille 1920-luvulla. Kuopista on löydetty niihin haudattujen ihmisten luita ja kivikautisia esineitä; sen sijaan niitä ei liene käytetty kivien tai pylväiden pystyttämiseen.

Aubreyn ympyrää kiertää niinikään pyöreä matala valli ja sen ulkopuolella oja. Koillissuunnassa on sisäänkäynti, jota ympäröi joukko pystyssä olevia kiviä. Vähän kauempana koillisessa on lisää kiviä, niiden joukossa paasi, joka tunnetaan "kantakivenä" (heel stone).

Toisessa vaiheessa noin 2550 eaa. alueen keskelle pystytettiin kaksi kiviympyrää. Niiden rakennusaine on sinertävää kiveä, jonka väri näkyy erityisesti kiven ollessa märkä. Tämän kiven alkuperä on jäljitetty Walesiin. Miksi nämä kivet piti raahata kahdensadan kilometrin päästä? Miksi näitä sinikiviympyröitä ei rakennettu loppuun? Jäikö työ kesken, vai jätettiinkö ympyrät tarkoituksella vajaiksi? Uudemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kiviä ei tuotu suoraan Stonehengeen, vaan ne ovat peräisin jostakin vielä vanhemmasta rakennelmasta. Millainen se sitten mahtoi olla?

Toisen vaiheen eli Stonehenge II:n aikana muutettiin myös sisäänkäynnin suuntaa. Samalla se laajennettiin leveäksi tieksi. Kantapääkivi jäi suunnilleen tämän tien keskelle.

Viimeisessä rakennusvaiheessa sinikiviympyrät purettiin. Niiden ulkopuolelle rakennettiin 30 sarseenikiven muodostama ympyrä. Tämä ympyrä katettiin asettamalla näiden pystysuorien paasien päälle vaakasuorat kivet. Ympyrän keskelle sijoitettiin vielä hevosenkengän muotoon viisi porttia tai holvia, joista kukin koostuu kahdesta pystyssä olevasta kivestä ja niiden päälle asetetusta kolmannesta, vaakasuorasta kivestä. Puretun sinikiviympyrän kivet käytettiin uudelleen, ja niistä rakennettiin kaksi ympyrää sarseeniympyrän sisäpuolelle.

Stonehenge ja taivaan merkit

Stonehengen rakentajat eivät olleet vielä omaksuneet kirjoitustaitoa, joten kaikki tietomme perustuvat arkeologisiin tutkimuksiin ja omaan päättelykykyymme.

Jo 1700-luvulla oli esitetty, että Stonehengellä voisi olla jotakin tekemistä tähtitaivaan kanssa. Kuitenkin vasta vuonna 1901 Sir Norman Lockyer suoritti muutamia asiaan liittyviä mittauksia. Laajempia tutkimuksia teki C.A. Newham vuonna 1957. Hän havaitsi, että Stonehengen vanhin vaihe eli Stonehenge I oli yhteydessä Auringon ja Kuun liikkeisiin. Newhamin tulokset eivät kuitenkaan saaneet paljoa julkisuutta.

Varsinaisen Stonehenge-kuumeen aloitti englantilainen tähtitieteilijä Gerald Hawkins, joka julkaisi tuloksensa arvostetussa Nature-lehdessä vuonna 1963 ja myöhemmin ilmestyneessä kirjassaan Stonehenge Decoded.

Hawkins syötti tietokoneeseen suuren määrän Stonehengen kivien ja niiden välisten aukkojen määrittelemiä suuntia ja löysi niistä koko joukon yhteyksiä Auringon ja Kuun nousu- ja ja laskusuuntiin. Tuhansia vuosia vanhan mysteerin ja upouuden tutkimusvälineen, tietokoneen, yhdistelmä herätti suurta huomiota. Osoittihan se myös, että roomalaisten historioitsijoiden väitteistä poiketen englantilaisten esi-isät eivät olleet barbaareja, vaan sivistyneitä oppineita, joilla oli syvällistä tietoa luonnon salaisuuksista.

Vaikka Hawkinsin mittaamat suunnat olisivatkin oikeita, niiden tulkinta on ongelmallista. Jos havaitsija seisoo Stonehengen keskellä, hän voi katsoa joko Aubreyn reikien suuntaan tai niiden välitse. Näin hänellä on käytettävissään 112 eri suuntaa. Jos tähtäyspaikkana käytetään jotakin rakennelman lukuisista kivistä, mahdollisuudet moninkertaistuvat. Siten ei ole mikään ihme, että jokin suunta osuu yksiin jonkin tähtitaivaan ilmiön kanssa. Suurempi ihme olisi, jos ei tärppäisi. Ei kuitenkaan ole kovin helppoa laskea, millä todennäköisyydellä jokin yhteensattuma johtuu todellakin pelkästä sattumasta.

Vielä parempaa oli tulossa. Oxfordin yliopiston tekniikan professori Alexander Thom käytti vapaa-aikansa kiviympyröiden mittaamiseen. Vuonna 1967 ilmestyi hänen kirjansa Megalithic Sites in Britain.

Kaiken kaikkiaan Thom tutki liki kaksisataa kivirakennelmaa. Thomin mielestä niiden koot eivät ole satunnaisia, vaan niissä esiintyy saman yksikön monikertoja. Tämän yksikön nimeksi Thom antoi megaliittijaardi, ja sen pituudeksi hän laski 2,722 jalkaa eli noin 83 senttiä. Ilmeisesti kaikki kiviympyröiden rakentajat saivat käyttöönsä samanlaiset mittakepit druidien standardisointitoimistosta.

Kiviympyrät eivät itse asiassa ole aina ympyröitä, vaan erilaisia soikioita. Thom on keksinyt nerokkaita tapoja näiden kuvioiden piirtämiseksi ympyränkaarien avulla. Ympyröiden keskipisteet määräytyvät monimutkaisista geometrisista konstruktioista, jotka olisivat hämmästyttäneet Eukleidestakin.

Ne harvat, jotka eivät koulussa inhonneet matematiikkaa, muistavat ehkä, että ellipsi voidaan piirtää kahden naulan ja narun avulla. Kun käytetään kolmea naulaa tai keppiä, saadaan aikaan kuvioita, jotka koostuvat kuudesta toisiinsa siististi liittyvästä ellipsin segmentistä. Ian Angell on huomannut, että monet kivikuviot voidaan piirtää tällä tavoin kolmen kepin ja köyden avulla, siis ilman mitään sen kummempia geometrisia pohdiskeluja. Tosin lopputulosta on matematiikkaa tuntemattoman vaikea ennustaa muuten kuin kokeilemalla. Koska emme tiedä, mihin suunnittelu perustui, emme voi tietenkään sanoa, käytettiinkö tällaista menetelmää; joka tapauksessa se Thomin monimutkaisia geometrisia konstruktioita yksinkertaisempana tuntuu myös uskottavammalta.

Stonehengen osoittamista suunnista tärkeimpiä ovat Auringon nousun ja laskun suunnat päivänseisauksien aikana. Esimerkiksi keväällä suunta, jossa Aurinko nousee horisontin yläpuolelle, siirtyy yhä kauemmas pohjoiseen, kunnes liike pysähtyy kesäpäivänseisauksen aikaan ja kääntyy vastakkaissuuntaiseksi. Päivänseisauksen hetki on siten suhteellisen helposti havaittavissa.

Kuun liike on jo paljon mutkikkaampaa. Kuu liikkuu taivaalla nopeasti, ja uudenkuun aikoihin sitä ei voi havaita lainkaan. Asiaa mutkistaa lisäksi Kuun ratatason kiertyminen, jonka vuoksi Kuun liikkeissä esiintyy 18,6 vuoden jaksollisuus. Tämä jakso näkyy nousevan Kuun suunnan vaihteluvälin muuttumisena. Siksi kuunnousun rajojen osoittamiseen tarvitaan neljä suuntaa; kaksi niistä vastaa pienintä vaihteluväliä ja kaksi muuta suurinta väliä, joka esiintyy 9,3 vuotta pienimmän jälkeen.

Näiden rajojen löytäminen ei sinänsä ole kovin vaikeaa, mutta se vaatii Kuun sinnikästä tarkkailua ainakin 19 vuoden ajan ja jonkinlaista kirjanpitoa näistä suunnista. Kirjanpito voidaan hoitaa merkkikivillä, jotka osoittavat Kuun pohjoisimpia ja eteläisimpiä nousu- ja laskusuuntia. Jos Kuu joskus esimerkiksi laskee pohjoisen merkkikiven pohjoispuolelle, kiveä siirretään osoittamaan uutta suuntaa.

Jaksollisuuksien keksiminen on jo paljon vaativampi tehtävä. Ei sekään aivan täysin mahdotonta ollut 5000 vuotta sitten eläneelle ihmiselle. Koska kirjoitusta ei vielä tunnettu, esimerkiksi tieto havainnoista olisi täytynyt välittää suullisena perimätietona. Tämä antaa aiheen suhtautua melkoisella varovaisuudella kaikkeen, mikä vaatii systemaattista tietoa pitkältä ajanjaksolta. Toisaalta kirjanpidon tarve - myös taivaallisia ilmiöitä arkisemmissa asioissa - saattoi vaikuttaa riimukaiverrusten ja edelleen kirjoitustaidon kehittymiseen.

Vauhtiin päässyt Hawkins ei malttanut lopettaa ilmiöihin, jotka vielä varsin uskottavasti olisivat voineet olla kivikauden ihmisten havaittavissa. Hän osoitti seuraavaksi, kuinka Stonehengen ulointa kehää, Aubreyn ympyrää, voitiin käyttää kuunpimennysten ennustamiseen.

[kuva] Kuun rata on kallistunut noin 5° Maan ratatasoon eli ekliptikaan nähden. Jotta auringon- tai kuunpimennys olisi mahdollinen, Kuun radan solmuviivan NL on osoitettava lähelle Aurinkoa Kuun kulkiessa Maan ratatason eli ekliptikan lävitse. Jos maa on pisteessä M1 Kuun ollessa nousevan solmun N kohdalla, tapahtuu kuunpimennys. Jos taas Kuu on laskevan solmun L kohdalla, nähdään auringonpimennys. Maan ollessa pisteessä M2 Kuu ei voi joutua Maan ja Auringon väliin tai Maan varjoon, joten pimennykset eivät ole mahdollisia.

Nyt meidän on tehtävä pieni syrjähyppy aurinkokunnan mekaniikkaan. Jos Kuun rata olisi Maan radan tasossa, Kuu joutuisi aina täydenkuun aikana Maan varjoon, ja näkisimme kuunpimennyksen joka kuukausi. Kuun rata on kuitenkin kallistunut Maan radan suhteen noin 5 astetta, joten pimennykset eivät ole aivan näin yleisiä. Jotta Kuu voisi pimentyä, sen on täydenkuun hetkellä oltava kulkemassa Maan ratatason läpi; sen on siis oltava lähellä solmupistettä. Solmupisteet ovat pisteitä, joissa Kuun ja Maan ratatasot leikkaavat. Piste, jossa Kuu nousee Maan radan pohjoispuolelle, on nimeltään nouseva solmu, ja sen vastakkaisella puolella on laskeva solmu.

Jos Kuun ratataso pysyisi muuttumattomana, Kuun radan nouseva solmu osoittaisi Auringon suuntaan aina vuoden välein. Edellä mainittu Kuun ratatason kiertyminen mutkistaa kuitenkin asiaa. Yhteen kierrokseen kuluu aikaa 18.6 vuotta. Sen seurauksena nouseva solmu näkyy Auringon suunnassa 346.62 vuorokauden välein. 19 tällaista jaksoa on miltei sama kuin 223 Kuun vaiheiden mukaan määräytyvää synodista kuukautta, eli 18 vuotta 11 vuorokautta. Tämä jakso tunnetaan Saros-jaksona (johon palataan seuraavassa luvussa) ja sen kuluttua pimennykset toistuvat taas samassa järjestyksessä.

Kuunpimennysten karkea ennustaminen on mahdollista sille, joka huomaa tällaisen jakson olemassaolon. Menetelmä ei tietenkään ole tarkka, mutta se ennustaa "vaaralliset" ajat, jolloin pimennys saattaa sattua.

Kuunpimennysten seuraamista helpottaa, että pimennys näkyy koko sillä pallonpuoliskolla, jolla Kuu on taivaanrannan yläpuolella. Tietyllä paikkakunnalla nähdään siten keskimäärin puolet kaikista pimennyksistä. Kun muinaisen tähtitieteen yhteydessä puhutaan pimennysten ennustamisesta, tarkoitetaan juuri kuunpimennyksiä.

Auringonpimennysten ennustaminen on oleellisesti vaikeampaa. On kylläkin helppo huomata, että auringonpimennyksiä sattuu vain uudenkuun hetkellä, usein puoli kuukautta ennen kuunpimennystä tai sen jälkeen. Auringonpimennyksessä Auringon ei kuitenkaan tarvitse olla yhtä tarkasti Kuun solmuviivan suunnassa kuin kuunpimennyksessä, joten kaiken kaikkiaan auringonpimennyksiä tapahtuu useammin kuin kuunpimennyksiä. Auringonpimennys näkyy kuitenkin vain hyvin kapealla kaistaleella, joten pienellä maantieteellisellä alueella tehdyt havainnot eivät kertakaikkiaan riitä jaksollisuuksien havaitsemiseen.

Väitteisiin Stonehengen ja muiden vastaavien rakennusten käytöstä pimennysten ennustamiseen on siis syytä suhtautua epäluuloisesti. Hawkins saikin vastaansa joukon kiukkuisia arkeologeja, jotka löysivät paljon huomautettavaa tämän tutkimuksista. Hawkinsin töitä arvioimaan pyydettiin kuuluisa astrofyysikko Sir Fred Hoyle. Hoyle on tehnyt monia merkittäviä keksintöjä, jotka nostavat hänet yhdeksi modernin tähtitieteen huomattavimmista teoreetikoista. Valitettavasti hän on sinnikkäästi pitänyt kiinni myös villeimmistä ajatuksistaan kauan senkin jälkeen kun ne ovat osoittautuneet vääriksi. Hoyle on myös tunnettu tieteiskirjailija, eikä lainkaan niitä huonoimpia.

Hoylen kanta oli, että Hawkinsin tulkinta Stonehengen tähtitieteellisestä merkityksestä oli periaatteessa oikea. Pimennyksien laskemiseen käytettyä menetelmää Hoyle ei kuitenkaan hyväksynyt. Hän ei ratkaissut kiistaa kummankaan osapuolen eduksi, vaan kaappasi palkinnon itselleen. Hoyle kehitti ihan oman versionsa siitä, kuinka Stonehengeä voidaan käyttää laskukoneena. Hoylen menetelmä vei monimutkaisuudessaan kirkkaasti voiton kaikista edeltäjistään.

Hawkinsin tavoin Hoyle käytti merkkikiviä, joita siirreltiin pitkin Aubreyn ympyrää. Hoyle tarvitsi viisi merkkiä, yhden Aurinkoa, toisen Kuuta ja kolmannen kevättasauspistettä varten. Lisäksi Kuun radan nousevaa ja laskevaa solmua varten oli omat merkkinsä. Eri jaksojen yhteismitattomuuden vuoksi tähänkin systeemiin kasaantuu pyöristysvirheitä. Siksi tämä kivikautinen tietokone piti ajoittain niin sanoaksemme nollata sopivilla tähtitieteellisillä havainnoilla.

Hoylen teoria tuntuu lähinnä tieteistarinalta, sillä sehän edellyttää kivikautisilta rakentajilta pitkälle kehittynyttä matematiikkaa ja huolellisia havaintoja jo ennen tuollaisen laskukoneen rakentamista.

Hawkinsin ja Thomin kirjoitukset saivat aikaan jonkinlaisen kivikautisen mystiikan boomin, jossa ihannoitiin menneen ajan kadonnutta suurenmoista kulttuuria. Kirjailija John Michellin mukaan noiden rakennelmien käyttötarkoitusta voi olla täysin mahdoton ymmärtää nykyisen ortodoksisen tieteen käsitteillä.

Näemme tässä, miten kehitys on johtanut sinänsä korrekteista mittauksista ensin hieman lennokkaisiin tulkintoihin, sitten numerologiseen leikkiin, jonka pohjaksi on valittu omaa suosikkiteoriaa sopivasti tukevat tulokset. Spekulointi on muuttunut yhä hurjemmaksi, kunnes lopulta on päädytty mystiikkaan, joka avoimesti halveksii tieteellistä tutkimusmetodia.

Kirkko vai observatorio?

Mikä sitten on Stonehengen merkitys? Onko sillä mitään yhteyttä tähtitieteeseen? Ei tunnu uskottavalta, että se olisi tähtitieteellinen laskukone tai edes observatorio. Vaikka tietyt Auringon ja Kuun liikkeisiin liittyvät suunnat todennäköisesti ovatkin vaikuttaneet Stonehengen suunnitteluun, sitä ei välttämättä käytetty näiden tapahtumien ennustamiseen. Mahdollisesti nämä suunnat vain olivat jollakin tavoin merkittäviä kivikauden kansan uskonnon tai siihen liittyvien riittien kannalta. Vaikka kivikauden ihmiset eivät olisikaan olleet matemaattisia neroja, vaan halusivat vain kunnioittaa auringonnousua vuoden pisimpänä päivänä, voimme silti lausua heille ihailumme; Stonehengen ja muiden vastaavien monumenttien rakentaminen on ollut jo teknisenä suorituksena aikamoinen saavutus.

Lähteitä

Arkeoastronomiasta on ilmestynyt jo suuri määrä artikkeleita ja kirjoja. Jos aiheeseen haluaa tutustua hieman syvällisemmin, hyviä lähtökohtia ovat esimerkiksi Hadinghamin ja Kruppin kirjat. Molemmat sisältävät myös laajan kirjallisuusluettelon. Näitä matemaattisesti hieman vaativammassa Thurstonin kirjassa on yksi luku kivikauden tähtitieteestä. Tähtitieteen historiaan liittyviä tieteellisiä artikkeleita ilmestyy lehdessä Journal for the History of Astronomy, jota julkaisee englantilainen Science History Publications Ltd. Lehden liitteenä ilmestyy nykyisin myös arkeoastronomiaan erikoistunut Archaeoastronomy.

Angell, Ian: "Stone Circles: Megalithic Mathematics or Neolithic Nonsense?", Mathematical Gazette, 60, p. 189, 1976.

Hadingham, Evan: Early Man and the Cosmos, Walker and Company 1984.

Hawkins, Gerald S.: "Stonehenge Decoded", Nature, 200, p. 306, 1963.

Hawkins, Gerald S.: "Stonehenge: A Neolithic Computer", Nature, 202, p. 1258, 1964.

Hawkins, Gerald S.: Stonehenge Decoded, Doubleday 1965.

Hoyle, Fred: On Stonehenge, W.H. Freeman 1977.

Hoyle, Fred: "Stonehenge as an Eclipse Predictor", Antiquity LIV, p. 44, 1980.

Krupp, Edwin C. (ed.): In Search of Ancient Astronomies, Penguin Books 1979.

Lockyer, J. Norman: Stonehenge and Other British Stone Monuments Astronomically Considered, Macmillan & Co 1909.

Marshack, Alexander: The Roots of Civilization, McGraw-Hill 1972.

Michell, John: Megalithomania, Thames and Hudson; Cornell University Press 1982.

Newham, C.A.: The Astronomical Significance of Stonehenge, John Blackburn 1972.

Thom, Alexander: Megalithic Sites in Britain, Oxford University Press 1967.

Thurston, Hugh: Early Astronomy, Springer 1994.