Tähtitaivas, tähtiaika 12 tuntia

Eteläsektorissa näkyvät Ajokoirat, Bereniken hiukset ja Neitsyt. Lähellä taivaanrantaa ovat Malja ja Korppi. Idässä ovat Karhunvartija ja Herkules, lännessä Kaksoset ja Ajomies. Iso karhu on lähes zeniitissä.

Linnunrata näkyy huonosti, sillä se on matalalla lähellä pohjoista taivaanrantaa. Etelätaivaalla avautuu näkymä suoraan poispäin Linnunradan tasosta. Bereniken hiuksissa sijaitseva Linnunradan pohjoisnapa onkin nyt aivan etelässä. Siksi etelässä näkyy tähtiä keskimääräistä harvemmassa. Sen sijaan sieltä voi löytää tavallista enemmän Linnunradan ulkopuolisia kohteita, galakseja. Neitsyen epsilon-tähden ja Leijonan beta-tähden välissä sijaitsee Neitsyen galaksijoukko. Messier'n luettelo sisältää lukuisia tämän joukon galakseja, joiden näkemiseen kuitenkin tarvitaan mieluiten ainakin 15 cm:n kaukoputki.

Kaksoistähtiä

Ison karhun Mizar ja Alcor muodostavat kuuluisan optisen parin. Tarinan mukaan Alcoria on pidetty tarkkanäköisyyden testinä. Kysymyksessä on joko täysin keksitty juttu tai kertomuksen vääristyminen aikojen kuluessa, sillä Alcorin pystyy heikompinäköinenkin erottamaan helposti. Mizar ja Alcor ovat todellisuudessa hyvin eri etäisyyksillä. Mizar on moninkertainen tähti, jonka kaksi kirkkainta komponenttia erottuvat pienellä kaukoputkella.

alpha CVn eli Cor Caroli eli Kaarlen Sydän on kaksoistähti Ajokoirien tähdistössä. Päätähti on muuttuja, jonka kirkkaus vaihtelee vain vähän, välillä 2.9-3.0 mag. Seuralaistähden kirkkaus on 5.5 mag. Tämä kaksoistähti erottuu pienellä kaukoputkella ja sitä voidaan kutsua kauniiksi, sikäli kuin kaksi valopistettä nyt kauniita ovat. Kaarlen sydämen sijoitti taivaalle kuninkaallinen astronomi Edmund Halley vuonna 1725 hovilääkäri Sir Charles Scarborough'n ehdotuksesta. Tarinan mukaan tämä selittää, miksi Englannin silloinen kuningas Kaarle II oli niin sydämetön.

gamma Vir eli Porrima (oikea nimi olisi kylläkin Zavijava, mutta tämä nimi viittaa sattuneen virheen vuoksi nykyisin beta-tähteen) on kaksoistähti, jonka komponentit ovat hyvin samanlaiset. Välimatka pienenee vuoteen 2007 saakka, jolloin se on vain 1.8". Vuonna 2000 väliä on 3.0".

Tähtijoukkoja

Bereniken hiusten (Coma Berenices) alueella, gamma-tähden eteläpuolella sijaitsee laaja avoin joukko, Melotte 111, joka tunnetaan myös Coman tähtijoukkona. Tätä ei pidä sekoittaa lähistöllä sijaitsevaan galaksijoukkoon, jota kutsutaan lyhyesti vain Coman joukoksi.

Galakseja

Vaikka eteläsuunnassa onkin runsaasti galakseja, ne ovat kaikki kohtalaisen himmeitä, joten niiden tarkkailuun tarvitaan suurehko kaukoputki.

M65 ja M66 ovat kaksi Leijonan tähdistön spiraaligalaksia, jotka näkyvät yhtäaikaa kaukoputken näkökentässä. Niiden etäisyydet ovat noin 30 miljoonan valovuoden luokkaa. Näiden galaksien pintakirkkaus on varsin alhainen, joten niiden löytäminen on vaikeaa.

M104 on spiraaligalaksi Neitsyen tähdistössä. Se näkyy sivultapäin ja on muotonsa mukaan saanut nimen Sombrerogalaksi.