Baade, Wilhelm Heinrich Walter (1893-1960)

Saksalaissyntyinen tähtitieteilijä. Baade valmistui tohtoriksi Göttingenistä, ja työskenteli Hampurin yliopistossa vuoteen 1931, jolloin hän muutti Yhdysvaltoihin. Loppuikänsä hän toimi Mount Wilsonin ja Palomarin observatoriossa. Syntyperänsä vuoksi hän ei joutunut osallistumaan toiseen maailmansotaan liittyviin hankkeisiin, kuten monet muut tutkijat. Lisäksi sotatila aiheutti Los Angelesin pimentämisen, joten Baade sai erinomaisen tilaisuuden havaintoihin.

Andromedan galaksista ottamiensa valokuvien avulla Baade huomasi tähtien jakautuvan kahteen populaatioon: nuoret populaation I tähdet ovat keskittyneet spiraalihaaroihin, kun taas vanhat populaation II tähdet muodostavat galaksin ympärille lähes pallomaisen halon.