Lowell, Percival (1855-1916)

Yhdysvaltalainen planeettatähtitieteilijä. Lowell kuului huomattavaan bostonilaiseen sukuun; veli A. Lawrence oli lakimies ja Harvardin yliopiston presidentti, sisar Amy oli yksi aikansa huomattavimpia amerikkalaisia runoilijoita.

Lowell aikoi alunperin orientalistiksi, matkusteli kaukoidässä ja kirjoitti aiheesta useita kirjoja. Schiaparellin keksimät Marsin kanavat saivat hänet 1890-luvulla innostumaan tähtitieteestä.

Varallisuutensa ansiosta Lowell pystyi perustamaan oman observatorion, jonka päätehtäväksi tuli Marsin tutkiminen. Huolellisten selvitysten jälkeen hän valitsi paikaksi Arizonassa sijaitsevan Flagstaffin, jossa kuivan ilmaston ja suuren korkeuden vuoksi havainto-olosuhteet ovat yleensä hyvät. Ensimmäiset havainnot Flagstaffissa Lowell teki Marsin vuoden 1894 opposition aikaan lainatulla kaukoputkella.

Lowell hankki observatorioon Alvan Clarkilta 24-tuumaisen (61 cm) refraktorin, jolla myöhemmin tuli olemaan merkittävä osuus maailmankaikkeuden laajenemisen keksimisessä. Lowell kannatti innokkaasti ajatusta älyllisestä elämästä Marsissa. Hän yritti myös löytää yhdeksännen planeetan. Planeetta (Pluto) löytyikin, mutta vasta Lowellin kuoleman jälkeen.