Ekstinktio

Tämä pätee vain täysin tyhjässä avaruudessa. Todellisuudessa avaruudessa on tähtienvälistä kaasua ja pölyä, jotka heikentävät säteilyä. Samoin ilmakehä himmentää sen läpi tulevaa valoa, ks. ilmakehän läpinäkyvyys. Tätä valon himmenemistä kutsutaan ekstinktioksi. Siihen vaikuttavat absorptio ja sironta.

Absorptiossa fotoni tuhoutuu osuessaan atomiin tai molekyyliin, joka samalla virittyy korkeampaan energiatilaan. Tuloksena on tietyillä aallonpituuksilla tulevan säteilyn heikkeneminen.

Sironnassa fotoni muuttaa suuntaansa. Se lähtee satunnaiseen suuntaan ja poistuu siten näkösäteeltä. Sironta riippuu aallonpituuden ja hiukkasen koon suhteesta. Jos hiukkaset ovat aallonpituuden luokkaa tai pienempiä, tämä riippuvuus on hyvin voimakas. Sen seurauksena sininen valo siroaa voimakkaammin kuin punainen.

Tähtienvälisen aineen hiukkaset ovat hyvin pieniä. Siksi niiden aiheuttama sironta riippuu aallonpituudesta. Sironnan vuoksi spektrin sininen pää heikkenee enemmän ja tähtien valo muuttuu punaisemmaksi.

Ekstinktion vuoksi tähden näennäinen kirkkaus heikkenee nopeammin kuin tyhjässä avaruudessa. Siksi etäisyysmodulin kaavasta (ks. absoluuttinen magnitudi) laskettuun näennäiseen magnitudiin on vielä lisättävä ekstinktiosta johtuva korjaus. Koska tähtienvälinen aine ei ole jakautunut avaruuteen tasaisesti, tämä korjaus on parasta arvioida erikseen kullekin kohteelle. Linnunradan tasossa keskimääräinen ekstinktio on noin 2 magnitudia 1000 parsekin matkalla.

Kun ekstinktio otetaan huomioon, etäisyysmodulin kaava pitää kirjoittaa muotoon

m - M = 5 log₁₀ ( r / 10 pc) + a,

missä m on näennäinen magnitudi, M absoluuttinen magnitudi, r etäisyys ja a ekstinktio magnitudeina.