Sähkömagneettinen säteily
Sähkömagneettinen säteily koostuu massattomista
ja varauksettomista fotoneista,
jotka tyhjiössä liikkuvat aina samalla nopeudella
c=299 792 458 m/s. Säteilyä voi pitää myös
aaltoliikkeenä, jolla on tietty aallonpituus l
ja taajuus n. Nämä kolme suuretta liittyvät
toisiinsa kaavalla
l = c / n.
Fotonilla on tietty energia, joka on sitä suurempi mitä
suurempi on säteilyn taajuus eli mitä lyhempi on
aallonpituus:
E = hn = hc / l.
Tässä esiintyvä vakio h on
Planckin vakio.
Sähkömagneettinen säteily jaetaan eri aallonpituusalueisiin
allaolevan kuvan mukaisesti:
- Gammasäteily on kaikkein lyhytaaltoisinta säteilyä.
Sen aallonpituus on alle 0.01 nanometriä.
- Röntgensäteilyn aallonpituus on 0.01-10 nanometriä.
- Ultravioletti ulottuu 10 nanometristä aina näkyvän
valon lyhytaaltoiselle rajalla, noin 400 nanometriin.
Ultravioletti voidaan jakaa vielä A-, B- ja C-kaistoihin.
Erityisesti UV-B -säteilyn
lisääntymisellä voi olla vakavia vaikutuksia
elolliseen luontoon.
- Ihmissilmin havaittavan näkyvän valon aallonpituus on
suunnilleen välillä 400-700 nanometriä. Se muodostaa
vain hyvin kapean kaistan koko sähkömagneettisesta
säteilystä.
- Infrapuna-alue ulottuu näkyvän valon pitkäaaltoiselta
reunalta yhteen millimetriin.
- Yhden millimetrin ja muutaman kymmenen senttimetrin
välillä on mikroaaltojen kaista.
- Kaikkea mikroaaltoja pitempiaaltoista säteilyä
sanotaan radioaalloiksi.
Ilmakehän lävitse pääsee
vain muutamia aallonpituusalueita. Näkyvää valoa
lyhytaaltoisempi säteily ja suurin osa infrapunasäteilystä
absorboituvat ilmakehään. Niitä voidaan havaita vain
ilmakehän ulkopuolella liikkuvista satelliiteista.
Ks. myös säteilymekanismit.