Vain pieni osa esimerkiksi Auringon säteilemästä ultraviolettivalosta pääsee ilmakehän läpi maapallon pinnalle saakka. Pitkäaaltoisin UV-A-säteily läpäisee ilmakehän melko hyvin, mutta kaikkein lyhytaaltoisin ja elolliselle luonnolle vaarallisin UV-C-säteily absorboituu kokonaan ilmakehään. Näiden väliin jää UV-B-säteilyn kaista, jonka alueella ilmakehän läpinäkyvyys on muuttumassa ihmisen toiminnan vaikutuksesta.
Tähtitieteessä käytettävän ultravioletin U-kaistan aallonpituus on 367 nm (ks. magnitudijärjestelmät). Tämä säteily pääsee varsin hyvin ilmakehän lävitse. Lyhyempiä aallonpituuksia havaitaan satelliittien avulla.