Albedo

Albedo (sananmukaisesti valkoisuus) kuvaa kappaleen heijastuskykyä. Se on kappaleesta heijastuneen ja siihen osuneen valon määrän suhde. Albedo voidaan määritellä useilla eri tavoilla. Tavallisimpia ovat Bondin albedo ja geometrinen albedo.

Bondin albedo A ilmoittaa, kuinka suuri osa kaikesta kappaleeseen osuvasta säteilystä heijastuu takaisin avaruuteen. Populaarikirjallisuudessa esiintyvä albedo tarkoittaa yleensä juuri Bondin albedoa. Sen määrittämiseksi täytyy mitata kaikkiin suuntiin lähtevän säteilyn määrä, mikä taivaankappaleiden tapauksessa on melko vaikea tehtävä. Siksi Bondin albedot tunnetaankin vain likimäärin.

Bondin albedo on aina nollan ja ykkösen välillä. Jos A=0, kappale absorboi kaiken siihen osuvan säteilyenergian; täydellisesti heijastavalle peilille A=1.

Geometrinen albedo p on hieman epähavainnollinen suure, mutta mitattavissa helposti myös esimerkiksi asteroideille, joita voidaan havaita vain opposition lähellä. Geometrinen albedo on planeetan heijastaman säteilyn suhde samankokoisena näkyvän valkean ns. Lambertin levyn heijastamaan säteilyyn, kun valonlähde ja havaitsija ovat samassa suunnassa. (Valkea mattapintainen seinä muistuttaa melko tarkasti Lambertin levyä.) Geometrinen albedo voi olla myös ykköstä suurempi, jos kappale heijastaa suurimman osan saamastaan valosta valon tulosuuntaan päin. Peilipinnan geometrinen albedo on ääretön.