Tähtien nimet

1. Kirkkaimmalla tähdellä on omat erisnimensä. Niistäkään useimmat eivät ole yleisessä käytössä.
2. Useimmilla paljain silmin näkyvillä tähdillä on kirjain- tai numerotunnus, jonka perään liitetään tähdistön nimen genetiivimuoto.
3. Jos tähti sisältyy johonkin tähtiluetteloon, voidaan käyttää luettelon mukaista järjestysnumeroa.

Almagestin luettelossa kuvataan kunkin tähden paikka tähtikuviossa. Useimmat tähtien erisnimet ovat peräisin juuri näiden kuvausten arabiankielisistä käännöksistä. Aikojen kuluessa arabialaiset nimet ovat usein muuttuneet muotoon, joka vain hämärästi muistuttaa alkuperäistä nimeä.

Yleisessä käytössä olevia tähtien erisnimiä on noin 200. Suurin osa niistä on peräisin Almagestista, tosin usein monien mutkien kautta. Uusien luetteloiden ja karttojen laatijat ovat myös nimenneet joitakin tähtiä. Renessanssin ajan jälkeen annetuista nimistä parikymmentä on jäänyt viralliseen käyttöön.

Tähden paikan kuvaileminen tähdistössä Almagestin tapaan tai erisnimien antaminen kaikille tähdille ovat kovin hankalia keinoja viitata tähtiin. Niinpä tähdille käytetäänkin nykyisin lyhyitä kirjain- tai numerotunnuksia tai järjestysnumeroa jossakin luettelossa. Uusia erisnimiä tähdille ei enää anneta. Poikkeuksena ovat muutamat erikoiset kohteet, jotka voidaan nimetä löytäjänsä mukaan. Tällainen on esimerkiksi Barnardin tähti, jolla on suurin tunnettu ominaisliike.

Jo vuonna 1515 wieniläinen matematiikan professori ja hoviastronomi Johann Stabius käytti tähdille numerotunnuksia Almagestin luettelon mukaisissa kartoissaan, jotka kaiversi Albrecht Dürer. Alessandro Piccolomini merkitsi tähtiä latinalaisilla kirjaimilla vuonna 1540 ilmestyneessä teoksessaan De le Stelle Fisse, johon sisältyi tähtikartasto ja -luettelo.

Vuonna 1603 julkaisemassaan tähtiatlaksessa Uranometria Johannes Bayer merkitsi kirkkaimpia tähtiä kreikkalaisilla kirjaimilla. Niiden loputtua Bayer käytti latinalaisia kirjaimia, ensin pieniä ja sitten isoja. Viimeinen Bayerin käyttämä tunnus oli Q.

John Flamsteed julkaisi vuonna 1725 tähtiluettelon Historia Coelestis Britannica, jossa tähdet lueteltiin rektaskension mukaisessa järjestyksessä. Myöhemmin tähtien järjestysnumeroita tässä luettelossa on käytetty tähtien nimien muodostamiseen.

Vielä viime vuosisadalla nimissä vallitsi erilaisista merkintätavoista johtuva sekasorto. Vähitellen tämä kaaos on siivottu nykyiseen vakiintuneeseen muotoonsa. Käyttöön ovat jääneet ennen kaikkea Bayerin kirjaintunnukset ja Flamsteedin numerot.

Kirjaimen tai numeron perään liitetään tähdistön latinankielisen nimen genetiivimuoto. Esimerkiksi Härän tähdistön kirkkain tähti on alpha Tauri. Latinankielisestä nimestä käytetään yleensä kolmikirjaimista lyhennettä, siis esimerkiksi alpha Tau.

Tähdistön kirkkain tähti on useimmiten alpha, seuraava beta jne. Monesti kirjaintunnukset on kuitenkin annettu jossakin tähtikuvion muotoon liittyvässä tai Almagestin luettelon mukaisessa järjestyksessä, joka poikkeaa kirkkausjärjestyksestä. Esimerkkinä tästä on Otava, jonka tähdet on nimetty järjestyksessä kauhan pohjoiskulmasta varren päähän.

Muuttuvien tähtien nimeämisessä käytetään Argelanderin käyttöönttamaa menetelmää. Jos muuttujalla on vanha kirjaintunnus, käytetään sitä. Latinalaisista kirjaimista vain kirjaimet A:sta Q:hun esiintyivät näissä tunnuksissa. Ellei tällaista tunnusta ole, annetaan tähdistön ensiksi löydetylle muuttujalle tunnus R, koska se on aakkosten ensimmäinen kirjain, jota ei varmasti vielä ole käytetty. Esimerkiksi Joutsenen tähdistön ensimmäinen muuttuja on R Cygni. Seuraavaa muuttujaa merkitään S:llä, sitä seuraavaa T:llä jne. aina Z:aan saakka. Seuraaville annetaan tunnukset RR, RS, ..., RZ, SS, ST, ..., SZ, ..., ZZ. Sitten siirrytään aakkosten alkuun: AA, AB, AC, ..., AZ, BB, ..., BZ, ..., QZ. Näissä kaksikirjaimisissa tunnuksissa jälkimmäinen kirjain ei koskaan voi olla aakkosissa ensimmäistä kirjainta aikaisempi. Lisäksi J-kirjainta ei käytetä. Kaiken kaikkiaan näin voidaan nimetä 334 muuttujaa. Seuraaville annetaan sitten numerotunnukset V335, V336 (V=variabilis, muuttuja) jne.

Ellei tähdellä ole Bayerin tai Flamsteedin tunnusta, sille käytetään jonkin luettelon mukaista numeroa, mikäli se ylipäänsä on luetteloitu. Tavallisimmin käytettyjä ovat Bonner Durchmusterungin ja etelätaivaan Cape Durchmusterungin numerot, jotka tunnistaa kirjaimista BD ja CD, sekä Smihthsonian Astrophysical Observatoryn luettelon (SAO) ja Henry Draper -luettelon (HD) numerot.