These pages in English.


Tähtitieteellisiä havaintoja La Palmalla

Olen (tähän mennessä) käynyt kahdesti Kanarian saariin kuuluvalla La Palman saarella havaintomatkalla. Kyseessä ovat (tietenkin) tähtitieteelliset havainnot ja tarkempi matkan kohde Observatorio del Roque de los Muchachos ja siellä yhteispohjoismainen NOT-teleskooppi (Nordic Optical Telescope). Tällä sivulla kerron sekä matkoistani muuten että niillä tekemistäni tähtitieteellisistä havainnoista. Seuraava 'matkakertomus' pohjautuu Porin Yrittäjien PYRY-lehdelle numeroon 2 / 1998 (kesäkuu) kirjoittamaani artikkeliin.


Esipuhe

Turun yliopiston Tuorlan observatoriolla on oma 1 metrin (peilin halkaisija) peilikaukoputkensa, jolla silläkin tehdään havaintoja--sään salliessa, eli harvoin. Tärkeimmät havainnot mennään tekemään La Palman saarella sijaitsevalla NOT-teleskoopilla (peili 2.56 m) tai radiohavaintojen tapauksessa Chileen ESOn SEST-radioteleskoopille (antennin halkaisija 15 m)--joskus muuallekin. Havaintomatkat vievät usein paljon aikaa tärkeämmistä töistä ja jäävät siten usein opiskelijoiden ja erityisesti jatko-opiskelijoiden vastuulle. Näin minäkin omat havaintomatkakomennukseni olen saanut.

Pro gradu -työhöni liittyviä simulaatioita aloitellessani kysyi professorini, Mauri Valtonen, lähtisinkö Tuorlan edustajaksi erään yhteistyöprojektin havaintomatkalle Chileen. Mielellänihän minä lähdin. Syyskuun alussa 1996 sitten vietin 9 päivää Chilessä; 5 päivää Santiago de Chilessä ja 4 ESOn La Sillan observatoriolla. Tästä enemmän myöhemmin ilmestyvällä www-sivulla.

Erotin tämän kirjoituksen osat omiksi sivuikseen, koska kirjoitus paisui hankalan suureksi käsiteltäväksi (ja luettavaksi) yhtenä sivuna. Eri osat on mainittu seuraavassa kuvineen (latausaikojen päättelemiseksi). Osasta toiseen siirtyminen tapahtuu tämän sivun kautta; tälle sivulle pääsee takaisin osien lopussa olevien linkkien kautta tai painamalla www-selaimen 'back'- näppäintä. Toivon teidän viihtyvän sivuillani!

Johdanto (1 kuva, 35 kb)
Ensimmäinen matka (tammikuu 1998) (4 kuvaa, yht. 92 kb)
Toinen matka (helmikuu 1998) (5 kuvaa, yht. 180 kb)
Kolmas matka (tammi-huhtikuu 2000) (1 kuva, 33 kb)

Tähtitieteellistä termistöä





Kaikki näillä sivuilla olevat valokuvat ovat matkallani 26.2.-5.3.1998 ottamiani. Seuraavassa muutama kartta, jotka olen hakenut Kanarian saaria käsitteleviltä www-sivuilta.



Kanarian saarten sijainti
Kanarian saaret sijaitsevat Afrikan kupeessa kivenheiton päässä Saharasta.



Kanarian saaret
Kanarian saariin kuuluu seitsemän tuliperäistä pääsaarta, joista La Palma on luoteisin. Saaret muuttuvat sitä vehreämmäksi mitä kauemmas Afrikasta mennään. Lanzarote ja Fuerteventura ovat lähes aavikkoa itsekin kun taas La Palma ja El Hierro ovat hyvinkin runsaan kasvillisuuden peitossa.



La Palma
Satelliittikuva La Palmasta. Saaren leveys on noin 40 km ja pituus noin 60 km. Merkitsin kuvaan Observatorion, saaren pääkaupungin Santa Cruz de la Palman, la Caldera de Taburienten ja Fuencalienten sijainnit.




Linkkejä sivuilla mainittuihin kohteisiin:

Nordic Optical Telescope (NOT),
Instituto de Astrofísica de Canarias (IAC),
Observatorio del Roque de los Muchahos (ORM),
European Southern Observatory (ESO),
Tuorlan observatorion kotisivu.

Huom! Tätä kertomusta ja yleensä tähtitiedettä koskevia kysymyksiä ja kommentteja otan mielelläni vastaan alla mainittuun sähköpostiosoitteeseen. Päivitän näitä(kin) sivuja pikkuhiljaa, joten palailkaa tarkistamaan mitä uutta löytyy.





Takaisin kotisivulle