Toinen matka (helmikuu 1998)

Tämän matkani sain jäjestettyä Hassen kautta. Olisihan paljon mukavampi lentää suoraan Suomesta (vaikkakin Helsingistä) La Palmalle kuin pomppia pitkin Euroopan lentokenttiä. Seuraavassa tarina siitä kuinka väärässä ihminen saattaa olla ennakkokäsityksensä suhteen. Osasyy Hassen valintaan oli huomattavasti halvempi hinta; reittilento erillisine majoituksineen olisi tullut maksamaan pari tonnia enemmän. Enhän minä itse tietenkään mitään joutunut maksamaan, mutta halusin säästää yhteiskunnan (Suomen ja EU:n) rahoja.

Torstaina 26.2.1998 lähdin hivenen väsyneenä Turun linja-autoasemalle. Väsymykseni johtui univelasta, jota oli kertynyt edellisen viikon aikana matkavalmistelujen ja muiden kiireiden vuoksi erinäisiä tunteja... yössä. Porista tullut Hassen oma bussi lähti yöllä kello 02:20. Ajon aikana sain torkuttua vain hieman ja lentoasemalla moiseen ei tietenkään ollut mahdollisuutta. Ja jonkin käsittämättömän säännön perusteella meidän piti tulla sinne puolitoista tuntia ennen koneen lähtöä.

Päästyämme koneeseen (operaatio oli tavanomainen: ensin kuulutus, jossa pyydettiin penkkirivejä 26-35 (tms.) koneeseen, ja sitten kauhea sähläys portilla, kun joka toiselle piti sanoa erikseen, että "vain penkkirivit 26-35, olkaa hyvä ja odottakaa vuoroanne"), joka tuli aivan täyteen. Tavanomaisen :-( lennon jälkeen saavuimme La Palman luokse vartin myöhässä, laskimme laskutelineet, lähestyimme lentokenttää ... ja nousimme ylös, nostimme laskutelineet ja kiersimme Santa Cruz de la Palman sivuitse takaisin merelle. Kapteeni kuulutti tuulen olevan niin kovan, että hän ei saanut laskeutumislupaa. Lentäisimme lennon seuraavaan etappiin Fuerteventuraan, jossa odottaisimme lentoa La Palmaan. Näin tapahtui, nousimme koneesta odottamaan transithalliin, jossa meille kuulutettiin suomeksi, että nousisimme tunnin kuluessa koneeseen, joka veisi meidät La Palmaan. Olin sopinut Paco Armasin kanssa vuokra-auton toimittamisesta hotellilleni kello 14, joten soitin NOTin toimistolle La Palmalla ja selitin tilanteeni ja pyysin siirtämään sovittua aikaa myöhemmäksi. Onneksi minulla oli tammikuulta espanjalaisia kolikoita tallella, sillä puhelinkoje ei saanut yhteyttä Suomen Luottokuntaan VISA-korttia sille tarjotessani. Kaksi tuntia odotettuamme ilmestyi hallin ainoalle monitorille tieto koneeseennousustamme (ilman kuulutusta tietenkin) ja portille ilmestyi pari virkailijaa ja ihmiset alkoivat virrata sisään. Kone oli lähdössä Helsinkiin, mutta päättelin sen lentävän La Palman kautta. Varmistaessani koneessa asian lentoemännältä kuulin asian näin todellakin olevan. Pääsimme perille La Palmaan kello 14:30 eli 4 tuntia 15 min aikataulusta myöhässä.

Hotellille pääsin kolmelta ja selvitin receptionissa oppaan avulla, että olisin seuraavat kaksi yötä observatoriolla ja palaisin vasta lauantaina hotellille. Receptionissa oli minulle autovuokraamosta viesti, jossa kerrottiin minulle tuotavan auton kello 15:45. Ehdin juuri purkaa osan tavaroistani huoneeseen ja valita observatoriolle mukaan lähtevän osan, kun minulle soitettiin ja kerrottiin auton saapuneen. Autovuokraamon skotlantilainen omistaja(?)/johtaja, jonka olin jo tammikuussa tavannut, toi jälleen autoni ja kertoi NOTin ilmoittaneen hänelle, että tarvitsinkin paremman auton ja esitteli uudehkon Seat Malagan. Ihmettelin hetken, mutta hyväksyin tarjotun auton kolmeksi päiväksi (kaksi päivää havaintomatkaan ja kolmas saaren kiertelyyn). Kolmatta päivää ei tietenkään sopinut laskuttaa yliopistolta, joten jouduin maksamaan paremmasta autosta odottamaani suuremman siivun omasta kukkarostani. Autolla ajettuani en enää hetkeäkään harmitellut lisäkuluja--se oli mukava ja tehokas menopeli, jolla oli ilo huristella ympäri saarta.

Käväisin supermarketissa ostoksilla ja lähdin vuorelle. Saavuin perille tunnin kuluttua, mikä ei olisi onnistunut mitenkään tammikuussa ajamallani Seat Marbellalla. Asettauduin taloksi Residenciaan, ruokailin, törmäsin kollegaani Jari Kotilaiseen, pelasimme erän biljardia ja lähdimme NOTille. Jari oli tuolloin vierailevana tutkijana Italialaisessa observatoriossa ja oli sieltä tullut NOTille havaintoja tekemään. Hänellä oli viimeisenä havaintoyönään minun havaintojani edeltävä yö ja menin katsastamaan paikkoja josko jotain keksisin jo seuraavan yön varalle. Vaan kun alkoi jo väsymys painaa, menin pian takaisin Residenciaan nukkumaan--eikä Jarikaan saanut viimeiseltä yöltään havaintoja, kun ilma oli liian tomuinen ja tuulinen.




NOTin vieressä on La Palman korkein vuorenhuippu (2426 metriä merenpinnasta), Roque de los Muchachos. Roque on osa Caldera de Taburientea (ks. seuraava kuvateksti) kiertävää reunavuoristoa.

Aamutoimien jälkeen perjantaina 27.2. menin Residencian vastaanottotiskille ostamaan La Palman karttaa ja postimerkkejä. Vastaanotossa ollut nuori mieshenkilö innostui esittelemään kotisaarensa nähtävyyksiä ja ajoreittejä pitkäksi aikaa, jonka keskeytti vain erään saksalaisen lomakylänomistajan käynti. Hän oli tullut tuomaan esitteitä vuokraamistaan asunnoista--ihan siedettävän näköisiä kylläkin--ja houkutteli minuakin joskus tulemaan saarelle lomailemaan. Hauskinta kaikesta oli. että hän tuntui vakuuttuneelta siitä, että olisin englantilainen--no, mikäs siinä.

Yritettyäni torkahtaa hetkeksi menin illalla päivälliselle. Pöytääni ilmestyivät myös tämänkertainen support astronomerini, Hugo Schwartz, ja Ingvar. Hugo toi muassaan huonoja uutisia--tärkein havaintolaitteeni, TurPol, ei toiminut ollenkaan. Syötyämme menimme NOTille ja Hugo sai puhelimitse sähköteknikko Carlos Pereziltä ohjeita, joiden avulla TurPol saatiin taas toimintaan. NOTille ajaessani näin Caldera de Taburienten rinteellä ihmisjoukon ja tien varressa observatorion ambulanssin. Joukon keskellä joku antoi maassa makaavalle miehelle sydänhierontaa. NOTilla Hugo valitteli turisteja, jotka vähän väliä tulivat vuorelle pudotakseen varomattomina jyrkänteiltä--tämä ei siis ollut likikään ensimmäinen kerta.




La Palman keskellä sijaitseva, maailman suurimpiin kuuluva tulivuorikraateri, Caldera de Taburiente. Kraaterin halkaisija on kymmenisen kilometriä ja syvyyttä sen keskellä on pari kilometriä.

Aloitimme havainnot ja heti alkutoimien jälkeen kutsuimme Ingvarin paikalle. Hän oli tehnyt muutoksia teleskoopinohjausohjelmaan ja sinne oli jäänyt kaksi yhteensopimatonta komentoa. Ongelman korjaamiseen meni puoli tuntia kallista havaintoaikaa. Myöhemmin TurPolkin sekoili uudemman kerran ja sitä piti korjailla. Myös sää aiheutti päänvaivaa, sillä ilman tomupitoisuuden ollessa korkean on tähtitornin luukkujen kiinnipistämiseen vaadittu tuulennopeus alempi kuin kirkkaalla ilmalla. Ja alkuyöstä tuuli juuri tuon rajan verran. Hugo tarkkaili tilannetta, mutta antoi minun tehdä havaintoja rauhassa, kunnes tuuli hieman tyyntyi ja tilanne rauhoittui. Päästyäni hyvään vauhtiin havaintojen teossa Hugo lähti koisimaan ja jäin yksin vastaamaan valtavasta miljoonien markkojen teleskoopista. En kuitenkaan onnistunut sitä mitenkään rikkomaan, joten pistin aamulla pytingin lukkoon sammutettuani kaikki laitteet ja lähdin itsekin tutimaan.

Lauantaina 28.2. nukuin nelisen tuntia puolillepäiville, söin lounaan, hain havainto-CD-levyni Ingvarilta ja lähdin ajamaan alas vuorelta. Valitsin kuitenkin reitin, joka vei minut ensin luoteeseen eli vastakkaiselle suunnalle kuin missä Santa Cruz de la Palma ja Los Cancajos olivat (hotellini sijaitsi Los Cancajosin kylässä Santa Cruzin ja lentokentän puolivälissä). Vuori ja erityisesti sen rinteet olivat pilvien peitossa, joten ajelin aavemaisten maisemien läpi, kunnes pääsin pilvien alapuolelle ja huomasin olevani keskellä kaunista havupuumetsää (ks. oheinen kuva). Vaikka olikin pilvistä, olivat näkymät upeat. Pääsin ennen pitkää saarta kiertävälle valtatielle, jota lähdin ajamaan itään. Tiellä Garafian ja Barlovienton välillä törmäsin (kuvaannollisesti) kahteen suureen vuohilaumaan paimenineen. Mitä lähemmäksi rantaa ajoin, sitä karummaksi maisema muuttui: kasvillisuus väheni ja paljaat tulivuorikalliot tulivat esille. Pysähtelin sinne tänne ihailemaan maisemia ja ottamaan valokuvia, kunnes Barlovienton jälkeen tie kääntyi etelään ja iltakin alkoi jo tulla. Ajelin suoraan Santa Cruz de la Palmaan ja edelleen Los Cancajosiin hotellille. Hetken levättyäni ajoin vielä Santa Cruziin vilkaisemaan karnevaaleja. Karnevaalien aihetta en muista, mutta käytännön toteutus tarkoitti suurta esiintymislavaa rantabulevardilla, valtaisaa määrää oluenmyyntitiskejä lavan ympäristössä ja rannan pysäköintialueelle lapsille pystytettyä tivolia, jossa musiikki soi niin lujaa, että kahdensadan metrin päässäkin korviini sattui niin paljon, että minun oli pakko pidellä niitä käsilläni. Kansaa, paikallisia ja turisteja, oli runsain joukoin liikkeellä ja Avenida Maritima oli pitkältä matkalta suljettu liikenteeltä. Erityisesti lapset olivat pukeutuneet erilaisiin naamiaisasuihin, joista jotkin näyttivät hyvinkin prameilta ja kalliilta.




La Palman pohjoisosissa kasvaa tiheä mäntymetsä. Saarihan on Kanarian saarten vehreämpiä, minkä huomaa hyvin siellä kierrellessään. Etelämpänäkin toki mäntyjä kasvaa, mutta ei samanlaisina suurina metsinä. Kuvassa näkyy myös serpentiinitien mutkittelua vuoren rinnettä ylös.

Sunnuntaina 1.3. lähdin heti aamiaisen jälkeen ajamaan rantaa etelään. Ajoin lentokentän ohi Fuencalienteen pysähdellen pari kertaa maisemia ihmettelemään. Erityinen nähtävyys oli Montes de Luna, jossa oli laavavirta pyyhkäissyt ylempää vuorilta alas kohti merta. Aikaa tästä oli varmasti jo hyvinkin kauan, mutta jäljet olivat yhä selvästi näkyvillä. Alue oli kohtalaisen iso ja täynnä mustasta tulivuorikivestä muovautuneita maastonmuotoja--isoja ja pieniä lohkareita ja murikoita. Paikoin mustien kivien keskellä kasvoi kaktuksia ja värikkäitä kukkia. Alueen reunoilla kasvoi paljon suuria havupuita. Saaren eteläkärjen tuntumassa oli Fuencalienten kaupunki, josta pidin ehkä eniten koko saaren kaupungeista. Se oli hyvinkin siisti ja erinomaisella paikalla vuoren rinteellä. Näköala oli parhaimmilla paikoilla sijaitsevista asunnoista varmasti päätähuimaavan upea. Käväisin myös kaupungin alapuolella sijaitsevan sammuneen tulivuoren Volcan San Antonion reunalla, mutta vaikkei se kovin syvä tai jyrkkäreunainen ollutkaan, totesin lievästä korkeanpaikankammosta kärsivänä, että en välttämättä haluaisi siellä liikaa retkeillä.

Jatkoin matkaani pohjoiseen saaren länsirantaa, joka oli karuinta tähänmennessä näkemääni seutua La Palmalla. Pysähdyin Jedeyn kylän paikkeilla erinomaiseksi luokiteltuun ja jo ennalta kollegan suosittelemaan ravintolaan, Bodegon Tamanca, joka oli tietenkin suljettu juuri tuolloin kahdeksi viikoksi. Ajoinkin sitten Los Llanes de Aridanen (saaren toiseksi suurin kaupunki) läpi Caldera de Taburienten juurelle näköalapaikkaan nimeltä Mirador de Time. Paikasta oli todella hyvä näkymä yli koko Aridanen laakson aina saaren eteläkärkeen. Palasin El Puerton (länsirannan satamakaupunki) kautta Santa Cruziin johtavalle tielle, joka kulkee pitkän tunnelin kautta vuorten ali itärannalle. Menin Santa Cruziin syömään tammikuulta tuttuun Restaurant Canarias -ravintolaan, minkä jälkeen palasin hotellille Los Cancajosiin. Illalla vielä kävin katsastamassa viikon kestäneiden karnevaalien loppurutistusta--meno oli samanlaista kuin edellisiltanakin, joskin ohjelmaa oli hieman enemmän. Esiintymislavalle oli asennettu kaiuttimet, joiden ansiosta ihmiset lähisaarillakin varmasti kuulivat, mitä La Palmalla esitettiin. Paluumatkalla poikkesin täyttämään auton tankin huimaan 3 mk:n litrahintaan. Palattuani hotellille heitin avaimet tavaratilaan ja painuin pehkuihin.

Maanantaina 2.3. lähinnä lepäilin ja kirjoitin muutaman postikortin. Illalla kävin uimarannan reunassa sijaitsevassa El Pulpo -ravintolassa, joka olikin ihan hauska tuttavuus. Ruoka oli hyvää ja halpaa ja hivenen nuhjuisessa ravintolassa oli kotoisa tunnelma.




Santa Cruz de la Palma.

Tiistaina 3.3. kävelin Santa Cruziin. Opas oli matkaksi maininnut kolmisen kilometriä, mutta kartan mukaan matkaa olisi lähemmäs viisi kilometriä--siltä se ennemminkin tuntui. Matkalla pääsi tarkkailemaan rannan tuntumassa ollutta isohkoa kasarmialuetta, joka ilmeisesti toimi jonkinlaisena varusmieskoulutuskeskuksena. Alueen reunoilla oli torneja, joissa vartiomiehet seisoskelivat rynnäkkökiväärit käsissään, ja keskusaukiolla suoritettiin marssiharjoituksia. Rannalla oli ampumarata, jossa sotilaat kuivaharjoittelivat aseitaan purkaen ja kooten. Kaupungin satamassa näkyi olevan pari purjelaivaa, mikä suuresti lämmitti vanhan purjelaivafanin sydäntä. Päästyäni Santa Cruziin kävin NOTin toimistolla, mutta siellä ei ollut ketään paikalla. Katsastelin kaupungin nähtävyyksiä ja palasin takaisin Los Cancajosiin. Iltapäivällä kävelin taas Santa Cruziin ja pääsin tällä kertaa NOTin toimistoon. Siellä törmäsin edelliskertaiseen support astronomeriini Colin Aspiniin, joka päästi minut tietokoneelle. Sähköpostia en ollut saanut, joten tarkistin vain Suomen säätiedot: lämpötila oli nollassa ja satoi räntää--hetken ajattelin jääväni La Palmalle vielä kuukaudeksi, mutta velvollisuudentunto voitti.

Keskiviikko 4.3. meni valmistautuessa paluumatkaan ja mukaan ottamiani tähtitieteen artikkeleita lueskellen. Kasarmialueella kuului olevan ampumaharjoitukset--kestivät lähes koko päivän. Kävin Hassen toimistolla ja juttelin hetken kohdepäällikkö Sanna Norokorven kanssa. Hän kertoi Kanarian saaria jo kolmisen viikkoa vaivanneen tomun olevan peräisin Saharasta ja alkaneen jo vaikuttaa paikallistenkin terveyteen. Nämä, niin kuin tietenkin turistitkin, kärsivät muun muassa vatsataudeista ja hengitysongelmista. Illalla tutustuin ravintola La Fontanan tarjontaan: hyvä joskin hivenen kalliinpuoleinen ravintola, josta sai erinomaista bienmesabea (paikallinen jälkiruoka).




Santa Cruz de la Palman satamaa. Ilokseni satamassa oli pari purjelaivaa vierailuni aikaan. Muutoin satamasta kulkee säännöllinen laivaliikenne muille Kanarian saarten saarille ja tietenkin se on tärkein kanava saarelle tuotaville tuotteille.

Aikaisin torstaiaamuna (5.3.) heräsin ukkoseen. Ulkona välähteli salamia tiuhaan jo hivenen etäisen jyrinän saattelemina. Suurena ukkosfanina ihailin näkyä kymmenen minuuttia, minä aikana laskin 22 salamaa. Sitten menin ulos parvekkeelle ja huomasin merellä olevan menossa varsinaisen valoshown; minuutin (!) aikana laskin yli 20 salamaa Santa Cruzin edustalla. Tähän päivän hyvät uutiset sitten päättyivätkin. Hotellista meidät paimennettiin liikkeelle yhdeksältä--vain päästäksemme odottelemaan Helsingistä puoli tuntia myöhässä tulevaa lentokonetta. Lähdimme 11:40 kohti Fuerteventuraa, jossa normaalista poiketen jäimmekin koneeseen kapteenin yrittäessä saada aikataulua kiinni. Kone siivottiin ja tankattiin kovalla kiireellä ja uudet matkustajat tulivat koneeseen. Kapteeni ilmoitti saaneensa Brysselin lennonjohdolta aikaisemman lentokäytävän, jonka avulla pääsisimme Suomeen jopa etuajassa. Odotimme, odotimme... ja ihmettelimme miksi sitten emme lähteneet liikkeelle--kunnes kapteeni ilmoitti kuuden matkustajan olevan hukassa ja että odotimme heitä. Viimein puuttuvat kuusi kiidätettiin koneeseen--he kertoivat, etteivät olleet kuulleet mitään kuulutuksia (itse ihmettelen, miksi he seikkailivat pitkin lähtöhallia, kun koneeseennousuaika oli jo mennyt???, eivätkä norkoilleet portin luona, jolloin olisivat nähneet lastauksen alkavan). Joka tapauksessa oli jo myöhäistä ehtiä saamaamme lentokäytävään ja kapteenin piti tilata uusi. Seuraavan saimmekin sitten kaksi tuntia myöhemmälle ajalle--siis kun olimme jo puoli tuntia myöhässä ennestään niin nyt kokonaismyöhästyminen venyi kahteen ja puoleen tuntiin. Kysellessäni lentoemänniltä kertoivat he tällaista sattuvan aina silloin tällöin--jopa Suomessa. Lopulta lähdimme kolmelta liikkeelle. Tapauksettoman lennon jälkeen saavuimme Helsinkiin hirvittävästi myöhässä ja kun bussiin tulijat lopulta oli saatu kasaan Hassen tilausbussiin olimme jo kolmisen tuntia aikataulusta myöhässä. Turkuun päästyäni olin vain tyytyväinen siitä, että tämä matka, tai ainakin matkustaminen, oli ohi.


Takaisin La Palma-sivujeni pääsivulle.




Takaisin kotisivulle